Taukojohto ei riittänyt Dickenille

Cocksilla ei ollut helppo iltapuhde keskiviikkona Pirkkolassa. Dicken oli jo edellisellä viikolla hätyytellyt Cocksia Riihimäellä ja nyt joukkue pani kotikentällään kampoihin vähintään yhtä tiukasti. Kahden maalin taukojohto ei riittänyt kuitenkaan voittoon asti.

Cocks johti ottelua parhaimmillaan kolmen maalin erolla reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, mutta Dicken kuroi eron nopeasti kiinni. Avausjakson viimeisen viisiminuuttisen aikana kotijoukkue pääsi jo niskan päälle ja puristi kahden maalin taukojohtoon.

Kauaa ei Dicken johtoasemastaan pelin jälleen jatkuttua saanut kuitenkaan nauttia, sillä jo kolmen minuutin pelin jälkeen Cocks siirtyi jälleen kuskin paikalle. Vähitellen ero kasvoi neljän maalin tuntumaan ja pysytteli siellä aina ottelun loppuun saakka. Jani Tuomisen viimeisen minuutin maalilla Cocksin voittomarginaali venyi viiteen maaliin ja kauden 23. SM-liigavoitto kirjattiin aikakirjoihin lukemin 27-32.

Dicken – Cocks 27-32 (16-14)

Dicken: Broman B. 7, Söderlund 5, Noodla 4, Rémy 3, Monnberg 2, Granlund M. 2, Broman J. 2, Gripenberg 1, Granlund R. 1

Cocks: Rönnberg 7, Tuominen 5, Kovalenko 5, Safronii 4, Tamminen 3, Nenita 3, Lukyanchuk 3, Novoselov 2

LähiTapiola-tähtipelaajat:
Rönnberg Nico, Cocks 3
Morozov Kirill, Cocks 2
Broman Benny, Dicken 1