Yhteistyö Riihimäen Cocksin ja Tilausliikenne Piirosen kanssa jatkuu ja syvenee entisestään. Jo vuosikausia Cocksilaisia pitkin Suomea ja ympäri Baltiaa kuljettanut Piironen jatkaa seuran luottokuljettajana tälläkin kaudella. Yhteistyön uutena hedelmänä lisää näkyvyyttä Cocksille tuo pitkin Riihimäen katuja jatkossa viilettävä seuran nimikkotaksi.
Cocksin edustusjoukkue aloittaa kilpakautensa tulevana viikonloppuna, kun viime vuosien kova kilpakumppani Põlva Serviti ja paluun tehnyt liettualainen VHC Sviesa saapuvat Riihimäen Urheilutalolle Baltian liigan merkeissä. Tilausliikenne Piironen on vahvasti mukana tapahtumissa ja kuljettaa hyvinkääläisiä käsipallon ystäviä Riihimäelle otteluita jännittämään. Kuljetus lähtee molempina päivinä Hyvinkään linja-autoasemalta klo 14:00 ja palaa samaan paikkaan otteluiden jälkeen. Bussikuljetus ja ottelulippu maksavat yhteensä 20 euroa/ottelu.
Cocksilaisia kuskatessa Tilausliikenne Piiroselle on kertynyt paitsi lukemattomia ajokilometrejä, myös aimoannos käsipallotietämystä. Tästä todisteena yhtiö voitti viime kaudella Cocksin edustusjoukkueen ottelutuloksia koskeneen firmaveikkauksen. Hallitseva mestari tullaan palkitsemaan lauantain Põlva-ottelun yhteydessä.