Miesten käsipallomaajoukkueen huoltajana ja hierojana viimeiset kuusi vuotta toiminut Kristian Andersson aloittaa tulevalla kaudella Cocksin edustusjoukkueessa samoissa tehtävissä.
Anderssonille käsipallo on intohimo ja elämäntapa, ja hän onkin sekä itse pelannut että valmentanut junioreita pitkään.
– Jännä ja mielenkiintoinen askel uralla ammattimaisempaan suuntaan, Andersson kommentoi.
– Täysipäiväinen tekeminen jo itsessään on iso juttu, samoin jos ja toivottavasti kun kansainväliset ottelut onnistuvat – silloin on edessä paljon reissaamistakin.
– Toivoin tuovani ammattiosaamista kehonhuoltoon, mikä on Cocksin pelaamalla tasolla aivan ehdoton edellytys menestymiseen. Omasta kehosta huolehtimista voi opettaa ja oppia, ja tätä aletaan kehittää yhdessä Kaj Kekin kanssa. Joskus työn tuloksena näkyy vähemmät loukkaantumisten määrät, mutta se ei ole ainut eikä paras mittari.
Andersson aloittaa työt heinäkuussa. Viime kaudella edustusjoukkueen huoltajana toiminut Jari Lehtonen joutui jättämään tehtävän henkilökohtaisista syistä.