Pelituntuman puutteeseen ei Cocksin miehistö voi ainakaan näinä päivinä vedota, kun vajaan viikon sisään pelataan peräti kolme ottelua. Rankka rupeama päättyy keskiviikkona Riihimäen Urheilutalolla, kun BK-46 Karjaalta saapuu haastamaan toistaiseksi pelkkiä voittoja SM-liigassa napsinutta kotijoukkuetta.
Yhtenä ennakkosuosikeista sarjaan lähtenyt BK-46 on viime aikoina esittänyt varsin ailahtelevia otteita ja pudonnut sarjataulukossa jo viidennelle sijalle. Sarjajohtaja Dickenille kärsitty kotitappio ei ollut vielä mikään yllätys, mutta murskatappiota Westiä vastaan tuskin kukaan osasi odottaa. Kun vielä viime lauantaina Atlas kävi hakemassa tasapelipisteen Karjaalta, voidaan jo puhua jopa jonkin asteisesta kriisistä. Joukkue ei varmasti halua poistua Riihimäeltä vain yhden pisteen neljästä edellisestä pelistään saavuttaneena.
BK-46 uudistui ja vahvistui melkoisesti ennen kauden alkamista. Suomen parhaimpiin maalivahteihin kuuluva Petter Forström ja parhaimpiin laitureihin kuuluva Johan Skogberg palasivat Karjaalle ja useamman välivuoden tosipeleistä pitänyt Fredrik Adamsson teki ehkä jopa odotetun paluun raitapaitoihin. Silti ainakin Riihimäellä suurimman huomion veivät virolaisesta Pölva Servitista saapuneet takamiehet Mario Karuse ja Janis Selge. Baltian-liigassa moneen otteeseen riihimäkeläisiä kurittanutta kaksikkoa pidettiin avaimena SM-liigan eliittiin nousemisessa. Toistaiseksi joukkueen rakoileva yhteispeli ei ole kuitenkaan saanut virolaisia nousemaan odotettuihin urotekoihin. Pelimiehiä joukkueessa kuitenkin riittää joka pelipaikalle ja varsinkin Olli-Pekka Korpimäki on pitänyt maalintekorintamalla hyvää vauhtia yllä. BK-46 tulee varmasti vielä olemaan kova tekijä tällä kaudella. Riihimäellä kuitenkin toivotaan, ettei nousukiito alkaisi ihan vielä.
Cocks – BK-46 keskiviikkona klo 19:00 urheilutalolla!