Kuten odotettua, Cocks oli aivan omaa luokkaansa Riihimäen paikallisottelussa Dynamoa vastaan. Sarjajohtajalta kesti muutama minuutti saada pelinsä kulkemaan, mutta siitä eteenpäin sarjajumbo oli enää täysi vastaantulija ja Cocks vei pisteet lukemin 41-22 (21-8).
Cocksilta kesti hetken saada koneensa käyntiin ja Dynamo ehti siirtyä jo 0-2 johtoon ennen kuin Robin Sjöman avasi kotijoukkueen maalitilin viiden minuutin pelin jälkeen. Pari minuuttia myöhemmin tilanteessa 3-3 alkoi neljä ja puoli minuuttia kestänyt Nico Rönnberg-show, jonka seurauksena ottelu alkoi jo saamaan ratkaisuaan. Rönnbergin kuusi peräkkäistä maalia nostivat Cocksin 9-4 johtoon ja kun kotijoukkueen tahti säilyi rivakkana avausjakson loppuun saakka, repesivät lukemat rumiksi jo ennen taukosummeria.
Hyvissä ajoin ratkenneen ottelun toinen puolisko ei enää ihmeellisyyksiä tarjonnut. Cocks kasvatti johtoaan tasaisesti, eikä edes Antti Valon ulosajosta ja Kirill Morozovin ottelusta sulkemisesta seurannut kahden miehen alivoimakaan hidastanut joukkueen menoa, vaan maalisarakkeeseen saatiin lisää täydennystä Jani Tuomisen komealla yksilösuorituksella. Maalitilinsä sai toisella jaksolla avattua myös Valo, jolle ottelu oli 400. SM-sarjaottelu. Cocksin 41. ja ottelun viimeisen maalin sai kunnian iskeä kentän ykköstähti Nico Rönnberg ja voittonsa myötä edelleen tappioitta SM-liigassa jatkava Cocks pääsee aloittamaan liigapelinsä taas vuodenvaihteen jälkeen sarjakärjessä.
Vaikka SM-liiga jäikin nyt Cocksin osalta yli kuukauden mittaiselle tauolle, riittää joukkueella silti vielä kiireitä ennen joulutauon alkamista. Jo tulevana viikonloppuna joukkue pelaa kaksi Baltian liigan runkosarjaottelua Viron Põlvassa ja yrittää säilyttää lohkonsa kärkipaikan silläkin rintamalla, ja viikkoa myöhemmin vuosi huipentuu Suomen Cupin FinalFour-tapahtumassa Energia Areenalla.
Cocks – Dynamo Riihimäki 41-22 (21-8)
Maalintekijät:
Cocks: Nico Rönnberg 9, Gheorghe Safronii 8, Jani Tuominen 7, Robin Sjöman 7, Mirza Mimic 3, Andrei Novoselov 2, Kristian Jansson 2, Vitalie Nenita 1, Yury Lukyanchuk 1, Antti Valo 1.
Dynamo Riihimäki: Vili Mattila 5, Niki Tuominen 3, Olli Kuparinen 3, Osmo Tuomi 3, Perttu Virtanen 2, Valtteri Viljanen 2, Sami Lehmuskanta 2, Elis Alander 2
Ulosajot ja sulkemiset
Cocks: Kirill Morozov (suora sulkeminen), Antti Valo 2 min
Dynamo Riihimäki: Elias Alander 4 min, Olli Kuparinen 4 min, Niki Tuominen 2 min, Elis Alander 2 min, Niko Leikama 2 min, Matias Savinainen 2 min.
LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Nico Rönnberg (Cocks)
** Jani Tuominen (Cocks)
* Robin Sjöman (Cocks)
Kuvat: Jorma Vainio / Fotojorkka Oy