Pisteet mukaan Siuntiosta

Cocks kohtasi lauantaina SIF:n Siuntiossa. Ottelussa ei ollut suurempaa panosta erityisesti tärkeisiin Baltian liigan koitoksiin viime aikoina keskittyneelle Cocksille, joten mitään suurta urheilujuhlaa ei vierailijoiden osalta ollut odotettavissa.

Cocks aloitti ottelun vahvemmin ja siirtyi Teemu Tammisen ja Kristo Järven maaleilla 0-2 johtoon. Siuntio kuitenkin tasoitti ottelun nopeasti, eikä suurempaa irtiottoa päässyt syntymään. Cocksin hyökkäyspelistä puuttui edellisviikon Baltian liigan koitoksissa parhaimmillaan näkynyt varmuus ja hätäiset hyökkäykset päättyivät liian usein maalinteon sijaan pallonmenetyksiin. Paremmin onnistuneen puolustuspelin turvin puoliajalle lähdettiin kuitenkin 11-13 johtoasemassa.

Toinen puoliaika ei ensimmäistä kummoisempaa elämystä tarjonnut. Siuntion vahva laitapelaaminen erinomaisesti onnistuneen Gustav Svanbäckin johdolla piti kotijoukkueen pelissä mukana, mutta Cocks piti johtoasemastaan kiinni ottelun loppuun asti. Cocksin puolustus yhdessä koko ottelun maalilla pelanneen Yevgen Umovistin kanssa jätti Siuntion lopulta 23 tehtyyn maaliin. Kun samaan aikaan hyökkäyspäässä onnistuttiin runttaamaan riittävästi maaleja yhteensä 12 häkkiä viimeistelleen Teemu Tammisen johdolla, saatiin täydet pisteet ottaa mukaan kotimatkalle Riihimäelle. Ottelun loppunumerot kirjataan lopulta lukemin 23-29.

Ottelun tähdistä vei hävinnyt kotijoukkue tällä kertaa suurimman osan. Kolme tähteä hyvän ottelun pelanneelle ja kahdeksan maalia tehneelle Gustav Svanbäckille. Kaksi tähteä vierailijoiden hyvää kevätkautta pelaavalle Kristo Järvelle ja yksi tähti Siuntion viisi maalia viimeistelleelle Anton Luuppalalle. Cocksin voitto tarkoitti samalla sitä, että joukkue varmisti SM-liigan runkosarjan voiton ja saa kotiedun kaikille mahdollisille pudotuspelikierroksille.

Cocksin maalintekijät:

Teemu Tamminen 12

Kristo Järve 7

Gheorghe Safronii 5

Antti Rogenbaum 4

Siim Pinnonen 1