Käsipallon miesten SM-liigan runkosarjan loppu alkaa pikku hiljaa häämöttää horisontissa. Cocksilla on jäljellä vielä neljä ottelua, joista kaksi kotona Riihimäen Urheilutalolla ja kaksi vieraissa. Cocks voi lähteä jäljellä oleviin otteluihin rauhallisin mielin, sillä yksikin voitto riittää varmistamaan runkosarjan voiton ja samalla kotiedun pudotuspeleihin kauden loppuun saakka. Lauantaina riihimäkeläiset matkaavat Siuntioon päävalmentaja Kaj Kekin entiseen kotihalliin.
Kauden alla useita runkopelaajiaan menettänyt SIF on pelannut odotetun vaihtelevan kauden. Välillä se on pystynyt haastamaan tasaväkisesti ennakolta vahvempia vastustajiaan ja välillä ollut suurissa vaikeuksissa sarjan häntäpään joukkueiden kanssa. Siuntiolaiset ovat tällä hetkellä sarjassa kolmanneksi viimeisenä vain kaksi pistettä perää pitävien ÅIFK:n ja Akilleksen edellä. Kun molemmat haastajat ovat kaiken lisäksi pelanneet yhden ottelun siuntiolaisia vähemmän, on SIF:n pudotuspelipaikka kaikkea muuta kuin varma.
Cocksin ja SIF:n kauden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa ei siuntiolaisille ole paljoa mahdollisuuksia annettu. Lokakuussa Siuntiossa pelatusta ottelusta Cocks vei pisteet mukanaan lukemin 22-39 ja Tammikuussa Riihimäellä kotijoukkue oli parempi lukemin 36-27. Siuntion kauden parhaana maalintekijänä on kunnostautunut vahva vasuri Patrik Grönberg, joka on osunut maalipuiden väliin 89 kertaa. SM-liigan maalintekijätilastossa kyseisellä lukemalla irtoaa 14. sija.
SIF – Cocks lauantaina klo 17:00 Siuntion Palloiluhallissa