C01-tytöille hienoja kokemuksia Turusta

Cocksin -01 tytöt lähtivät avaamaan käsipallo kauttaan toistamiseen Turun beach turnaukseen, tavoitteena oli hauskan pito ja paljon onnistumisia.

Avausottelu GrIFK:ta vastaan oli hieman takkuista ja sääntöjen opettelemista niin meillä kuin vastustajalla ja tuomarillakin;) Joka tapauksessa pelistä tuli tasainen, joka kuitenkin molemmissa erissä lopulta kääntyi hieman vastustajalle, joten avaus ottelusta kirjattiin tytöille 0-2 tappio.

Toisena vastaan asetti PIF, jota vastaan ei ole ennen päästykään pelaamaan, kun he eivät ole sarjaan vielä saaneet porukkaa kasaan. PIF antoi kuitenkin meille hyvän vastuksen ja tasainen ottelu saatiin lopulta käännettyä Cocksin voitoksi suoraan kahdessa erässä.

Kolmas kohtaaminen oli HIFK:iä vastaan, jossa avaus erä meni vastustajille. Toiseen erään kuitenkin tuli sisuuntunut Cocks ja puristi lopulta erävoiton ja ratkaisua lähdettiin hakemaan kontraus kilpailusta. Vasta neljänsillä heittäjillä saatiin ratkaisu, kun maalissa torjunut Sofia Joutjärvi nappasi torjunnan ja vastaavasti Riikka Kukkonen onnistui omassa heitossaan.

Alkusarjan jälkeen olivat tytöt onnistuneet keräämään 5 pistettä, mutta lopullista sijoitusta jouduttiin odottamaan GrIFK – HIFK ottelun ratkettua, josta Granin 2 pisteen voitto olisi ollut meille riittävä takaamaan lohkon kakkospaikan. Tämäkin ottelu ratkesi pitemmän kaavan kautta ja lopulta kontraus kilpailun voitti HIFK. Tämä tarkoitti Cocksin jäämistä lohkon kolmanneksi.

6 tunnin pitkän odotuksen jälkeen alkoivat sitten jatkosarjan pelit joissa ensin kohtasimme SIF:n kakkosjoukkueen. Pitkän tauon puuduttamat tytöt eivät oikein saaneet itsestään parasta irti, mutta silti hyvän taistelun jälkeen erä voitot olivat 1-1 ja taas päästiin kontraamaan. Kontraus kilpailu päättyi kuitenkin tällä kertaa Siuntiolaisten eduksi.

Suoraan SIF pelin jälkeen tytöt vaihtoivat vain kenttää, jossa jo odottelikin seuraava ja levännyt vastustaja HIK. Nyt alkoi jo väsymys hieman tuntua jaloissa ja ensimmäinen erä kirjattiin selkeästi hankolaisille. Toinen erä ei alkanut yhtään paremmin mihin edellinen päättyi ja Hankolaiset näyttivätkin jo karkaavan tytöiltä. Eron ollessa jo 5-6 maalin luokkaa tuli valmennuksesta ohje maalissa loistavasti peliä jo aikaisemminkin lukeneelle Sofialle, että aina saa yrittää 2 pisteen maalia. Taktiikka onnistui ja Sofia kiitti luottamuksesta tekemällä muutaman kahden pisteen maalin peräkkäin, joiden turvin olimmekin omaksi ja Hankolaisten hämmästykseksi tulleet tasatilanteeseen 9-9.  Erän päättyessä tasalukemiin haettiin ratkaisua äkkikuolemasta, joka lopulta kääntyi Hankolaisten eduksi.

Lopputuloksena oli kuitenkin 9 sija, paljon upeita onnistumisia ja kaikille hyvä fiilis.

Joukkueessa pelasivat: Ada Nordlund, Sofia Joutjärvi, Viivi Keippilä, Ada Viitamäki, Saara Itäaho, Riikka Kukkonen, Tessa Lahtinen, Emily Pilvilä ja Anu Nenonen