Seuraava otteluGrand Besançon Doubs Handball vs Cocks/17.8.2022/CSI Sélestat

BK-46 pelkkä vastaantulija SM-liigan kärkiottelussa

Cocks kohtasi keskiviikkoiltana SM-liigan ylemmän jatkosarjan kärkiottelussa BK-46:n Karjaalla. Kotijoukkue olisi voitolla säilyttänyt vielä pienet mahdollisuudet nousta Cocksin ohi jatkosarjan voittoon, mutta sellaiseen ihmeeseen kukkolauma ei karjaalaisille suonut minkäänlaisia mahdollisuuksia. Kun joukkueet edellisen kerran kohtasivat joulun alla samassa hallissa, oli sarjajohtaja Cocks parempi peräti neljäntoista maalin erolla. Voimasuhteet eivät reilussa parissa kuukaudessa olleet muuttuneet suuntaan eikä toiseen, sillä sama neljäntoista maalin ero loisti tulostaululla taiston tauottua tälläkin kertaa.

Cocks aloitti ottelun väkevästi ja eteni seitsemässä minuutissa jo 1-5 johtoon. Seuraavat seitsemän minuuttia taas edettiin tasatahtiin, tosin kumpikin joukkue onnistui maalinteossa vain yhden ainoan kerran. Kun Cocks sai uudelleen maalihanansa avausjakson puolivälissä auki, muuttui tilanne nopeassa tahdissa jo lukemiin 2-10. Vähitellen kotijoukkuekin alkoi löytämään askelmerkkejään paremmin ja tehomiestensä Andreas Rönnbergin ja Oscar Kihlstedtin onnistumisilla joukkue aloitti kirin. Hetkeä myöhemmin Cocksin johto kirjattiinkin enää maalein 8-12. Tauon viettoon lähdettiin lopulta Cocksin viiden maalin johdossa, kun Gheorghe Safronii onnistui viimeisen minuutin aikana alivoimalla maalinteossa.

Toisen jakson ensimmäiset minuutit maalailtiin tasatahtia, mutta neljän minuutin kohdalla BK-46 koki pahan takaiskun. Viivapelaaja Ben Weber ajettiin kolmannen ulosajon myötä katsomon puolelle ja tästä tapahtumasta alkoi kotijoukkueen lopullinen alamäki. Ensin Cocks kasvatti ylivoimalla johtonsa seitsemään maaliin lukemiin 11-18 ja vain vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin johtolukemat kirjattiin jo maalein 13-25. Viimeisen vartin aikana eroa kertyi vielä pari maalia lisää ja Cocks voitti ottelun lopulta maalein 21-35.

Ottelun parhaana pelaajana kolmella tähdellä palkittiin itseoikeutetusti hurjassa maalivireessä ollut Nico Rönnberg. Myös kaikki loput jaossa olleet tähdet matkasivat Cocksin mukana Riihimäelle. Täydet minuutit maalissa pelannut ja varsinkin ottelun avausjaksolla suorastaan loistanut Kirill Morozov pokkasi erinomaisesta pelistään kaksi tähteä ja aina luotettava valkovenäläissentteri Yury Lukyanchuk yhden tähden.

BK-46 – Cocks 21-35 (9-14)

BK-46: Rönnberg 5, Kihlstedt 4, Lignell 3, Thor 2, Dalhberg 2, Sjöman 2, Hellberg 1, Udd 1, Lindberg 1

Cocks: Rönnberg 12, Tamminen 6, Lukyanchuk 4, Novoselov 3, Bachko 2, Safronii 2, Nenita 2, Silva 2, Tuominen 1, Sjöman 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
Rönnberg Nico, Cocks 3
Morozov Kirill, Cocks 2
Lukyanchuk Yury, Cocks 1