Atlas aseeton Cocksin käsittelyssä

Keskiviikkoillan ainoassa SM-liigaottelussa Cocks piipahti Myyrmäessä Atlas Vantaan vieraana ja palasi helpot sarjapisteet mukanaan takaisin Riihimäelle. Varsinkin ottelun ensimmäinen puoliaika oli Cocksin täydellistä näytöstä, jossa kotijoukkueelle oli suotu pelkkä sivusta seuraajan rooli. Toisella jaksolla Cocksin ote herpaantui ja varsinkin maalitilanteiden hyödyntämiseen jäi turhankin paljon parantamisen varaa.

Kesti viisi minuuttia ottelun alkamisesta, että Cocks sai koneensa käyntiin. Kymmenen minuuttia ja yhdeksän tehtyä maalia myöhemmin ottelu olikin sitten jo ratkaistu. Atlas Vantaalla oli omassa hyökkäyspäässään valtavia vaikeuksia päästä maalipaikoille Cocksin puolustusmuurin keskellä ja toisessa päässä kenttää Cocks rullasi helppoja maaleja toinen toisensa perään laajalla repertuaarilla. Taukosummerin soidessa tulostaululla seisoivat murskaavat lukemat 7-18.

Avausjakson tyrmäyksen jälkeen Cocks vaihtoi tauon jälkeen uutta verta muun muassa Aliaksandr Bachkon, Tiago Silvan ja Kalle Alanderin muodossa kentälle. Alkuhetkien ajan peli luisti vielä vanhaan malliin ja ero kasvoi reilussa kolmessa minuutissa jo neljäntoista maalin suuruiseksi. Jatkossa Cocksin ote pääsi kuitenkin herpaantumaan pahemman kerran ja vaikka maalipaikoille edelleen päästiinkin helposti, tippui onnistumisprosentti liian alhaiseksi. Kun Cocksille ei maalinteko maistunut, pääsi Atlas Vantaa toisessa päässä kenttää rokottamaan. Parhaimmillaankin ero kaventui silti ainoastaan taukolukemien mukaiseen yhteentoista maaliin ja kun Cocks taas pelin lopulla sai paremmin juonen päästä kiinni, venähti ero hetkessä takaisin neljäntoista maalin suuruiseksi. Loppulukemien 19-33 myötä Cocks jatkaa SM-liigan kärjessä täysillä kahdeksalla pisteellä ja hurjalla 133-82 – maalierolla.

Ottelun tähtiraati vakuuttui vahvimmin Cocksin viivajyrä Yury Lukyanchukin suorituksesta. Valko-Venäläiselle täydet kolme tähteä. Myös Gheorghe Safroniin, joka varsinkin avausjakson loppupuolella oli liekeissä, panos noteerattiin ja palkittiin kahdella tähdellä. Viimeisen jaossa olleen tähden vei Atlas Vantaan Erkka Näntö, joka viidellä maalillaan oli kotijoukkueen harvoja valopilkkuja.

Atlas Vantaa – Cocks 19-33 (7-18)

Maalintekijät:

Atlas Vantaa: Näntö 5, Kinos 4, Åstrand 3, Säkkinen 3, Vihavainen 2, Laitinen 1, Kivinen 1

Cocks: Tamminen 8, Tsitou 4, Syrjälä 4, Rönnberg 3, Silva 3, Safronii 2, Novoselov 2, Lukyanchuk 2, Bachko 2, Nenita 1, Kovalenko 1, Kaliarovich 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
Lukyanchuk Yury, Cocks 3
Safronii Gheorghe, Cocks 2
Näntö Erkka, Atlas Vantaa 1