Käsipallossa on aloitettu maajoukkuetoiminnan taustalla 00-syntyneiden aluejoukkuetoiminta tänä syksynä. Etelän ja Lännen kerätyt joukkueet pelaavat ensiottelunsa vastakkain Riihimäen Urheilutalolla sunnuntaina 5.1. klo 16.30. Otteluun on vapaa pääsy.

Lännen puolella toiminta alkoi heti syksyn alussa. Ryhmä on leireillyt kahdesti ja tästä ryhmästä on karsiutunut 16 pelaajan ryhmä. Joukkue koostuu BK-46:n, Hangon IK:n, Siuntion, KyIF:n ja Åbo IFK:n pelaajista. Joukkuetta valmentavat Teddy Nordling sekä Thomas Sundström.

Etelän joukkue kokoontui ensikertaa marraskuun alussa. Alueen joukkue koostuu seitsemän eri seuran pelaajista, jotka ovat pitkälti pääkaupunkiseudulta. Mukana on myös viisi Riihimäen Cocksin peluria: Lauri Arkko, Pyry Heinonen, Joona Mallenius, Samu Nieminen ja Miro Viitamäki, myös Elmeri Kivipato kuuluu joukkueeseen, mutta on valitettavasti loukkaantunut. Joukkueen taustallakin on riihimäkeläisväriä, sillä valmennuksesta vastaa Ville Viljanen ja huoltajana toimii Janne Nieminen.

Aluetoiminta samalla ponnahduslautana vuonna 2015 alkavalle maajoukkuetoiminnalle 2000-syntyneille. Kentällä nähdäänkin lukuisa määrä pelaajia, jotka tulevat olemaan mukana ikäluokan maajoukkueessa.