Tour de Belarus, part 2

Keskiviikkona Siuntiossa pelatun SM-liigakamppailun jälkeen Cocks seilasi Suomenlahden yli Tallinnaan, josta matka jatkui seuraavana aamuna Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Aikaisin perjantaiaamuna joukkue suuntasi liettualaisen linja-auton kyyditsemänä kohti Valko-Venäjää ja Brestiä. Tiedossa oli, että tällä siirtymällä voi tapahtua mitä vain, eikä matka alkuunkaan toivotunlaisesti edennytkään. Perille Brestiin kuitenkin lopulta päästiin ja ottelu saatiin pelattua, mutta raskas matka maksoi veronsa.

”Seistiin ensin kolme tuntia rajalla ja sitten liettualaisen bussikuskin navigaattori ohjasti meitä pitkin kaiken maailman hiekkateitä, vaikka isoa valtatietäkin olisi päässyt.” puhisi Cocksin valmentaja Jaakko Horelli ottelun jälkeen.

Cocks jaksoi roikkua pelissä mukana ottelun ensimmäisen puolikkaan ajan ja pääsi hengähdystauolle jopa 9-10 taukojohdossa, mutta toisella jaksolla virkeämmät isännät painelivat ohi. Nälkäinen kotijoukkue HC Meshkov oli lopulta parempi lukemin 28-24.

”Pelattiin alta oman tason, mutta ei siitä poikia voi syyttää. Olimme väsyneitä ja liike oli huonoa. Toisella jaksolla bensa sitten loppui kokonaan.” Horelli summasi.

”Yhdeksän tuntia bussissa pysähtymättä ja käytännössä syömättä teki tehtävänsä.” tyytyi päävalmentaja Kaj Kekki toteamaan.

Voittonsa myötä HC Meshkov ilmoittautui tiukasti mukaan taisteluun Baltian Liigan FinalFour-paikasta. Brest on nyt yhden ottelun enemmän pelanneena vain pisteen päässä neljättä sijaa hallussaan pitävästä Dragunas Klaipedasta. Taistelu neljännestä sijasta on mielenkiintoinen myös siinä mielessä, että mikäli Dragunas paikkansa säilyttää, pelataan FinalFour-turnaus Klaipedassa. Jos Dragunas tippuu neljän parhaan ulkopuolelle, siirtyy turnaus Viron Põlvaan.

Cocksin maalintekijät: Teemu Tamminen 5, Andrei Buciuman 4, Kristo Voika 4, Antti Rogenbaum 3, Nico Rönnberg 3, Kristo Järve 2, Antti Valo 1, Roni Syrjälä 1, Robin Sjöman 1