Lauantain voitollisen Brest-kamppailun jälkeen Cocks jatkoi pelejään Baltian Liigassa heti sunnuntaina kohtaamalla hallitsevan mestarin SKA Minskin. Menestyksekkään kauden jälkeen suuresti muuttunut SKA johti Baltian Liigaa tappioitta ennen ottelua, joten Cocks tiesi olevansa suuren haasteen edessä.
Cocks aloitti ottelun samalla tavalla kuin lauantainakin ja SKA päästettiin heti alussa muutaman maalin karkumatkalle. Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki esitti oman mielipiteensä joukkueensa tekemisestä jo viiden minuutin pelaamisen jälkeen ottamalla kaksi aikalisää reilun minuutin sisään. Cocksin puolustus toimi lauantain tapaan edelleen hyvin ja maalissa pelannut Yevgen Umovist esitti ajoittain suorastaan maagisia torjuntoja, mutta jo Brestiä vastaan vaivanneet ongelmat hyökkäyspäässä kärjistyivät nyt toden teolla. Väkinäiset ja mielikuvituksettomat hyökkäykset päättyivät kerta toisensa jälkeen pallon menetyksiin ja SKA pääsi kontraamaan helppoja maaleja. Erityisesti ensimmäisen jakson kymmenen viimeistä minuuttia olivat todella synkkiä Cocksille ja SKA pääsi lopulta tauon viettoon 8-14 johtolukemissa.
Toisen jakson alku toi pieniä valon pilkahduksia Cocksin peliin ja kotijoukkue voitti heti alkuminuuteilla SKA:n Dzianis Yankouskin jäähyn 2-0 Kristian Janssonin ja Gheorghe Safroniin maaleilla. Kekin tauolla antamat ohjeet olivat menneet joukkueelle perille ja vähitellen yhä useampi Cocksin hyökkäys päättyi maalintekoon. SKA:n pahaksi onneksi loistavan ottelun pelannut maalivahti Ivan Matskevitch loukkasi nilkkansa pahan näköisesti kymmenen minuutin kohdalla. Maalivahdin vaihdon myötä Cocksin heitot alkoivat uppoamaan vielä entistä paremmin vastustajan verkkoihin ja ero jatkoi kaventumistaan maali maalilta. SKA:n Viktar Zaitsaun kahden minuutin rangaistuksen aikana vartin kohdalla Cocks nousi jo kahden maalin päähän tilanteeseen 20-22. Tämän jälkeen maaleja tehtiin pitkään tasatahtiin ja vielä neljä minuuttia ennen loppua Cocks oli vain kolme maalia perässä lukemissa 26-29 ja mahdollisuudet voittoon olivat edelleen elossa. SKA teki kuitenkin kolme seuraavaa maalia ja peli oli selvä. Kristian Jansson viimeisteli vielä yhden maalin Cocksille, mutta voitto oli jo karannut kotijoukkueen hyppysistä ja pisteet lähtivät tällä kertaa valko-venäläisten matkaan lukemin 27-33.
Cocksin maalintekijät: Kristo Järve 6, Kristian Jansson 5, Kristo Voika 4, Antti Valo 4, Gheorghe Safronii 2, Antti Rogenbaum 2, Niko Leikama 2, Teemu Tamminen 1, Robin Sjöman 1








