Raskaan Baltian Liiga-viikonlopun jälkeen Cocksin miehet jatkavat pelejään taas keskiviikkona, kun joukkue kohtaa SM-Liigassa SIF:n vieraskentällä. Ottelu käynnistää Cocksille harvinaisen vähäpelisen jakson, jolloin otteluita on parin viikon ajan ainoastaan keskiviikkoisin.
Siuntion kausi on lähtenyt yskähdellen käyntiin. Kolmen pelatun ottelun jälkeen joukkueen pistetili näyttää edelleen pyöreää nollaa. Karjaan pelaajasta Siuntion valmentajan pestiin vaihtanut Kaj Hagman joutui heti SM-Liigan avauskierroksella haastavaan paikkaan, kun vanhassa kotihallissa olivat vastassa vanhat pelikaverit. BK oli läpi ottelun aavistuksen niskan päällä ja piti pisteet itsellään maalein 26-22. Seuraavaksi vuorossa olleessa kotiavauksessaan SIF sai kunnolla köniinsä Westiltä. Tällä kertaa tappio kirjattiin lukemin 19-34. Viime lauantaina Cocksin otellessa Riihimäellä Meshkov Brestiä vastaan, matkustivat siuntiolaiset Pirkkolaan Dickenin vieraaksi. Siellä joukkue taisteli mallikkaasti, muttei kuitenkaan jaksanut puristaa riittävästi aivan loppuun saakka ja joutui lopulta tunnustamaan lauttasaarelaiset paremmiksi maalein 31-26. Lupaavista otteista huolimatta Siuntion täytyisi vähitellen saada pistetilinsäkin avatuksi. Ainakin kentälläkin esiintyneen valmentaja Hagmanin eloa se varmasti helpottaisi.
SIF – Cocks keskiviikkona 9.10. klo 18:45 Siuntion Palloiluhallissa








