Ottelutahti jatkuu tiukkana

Kauaa ei ehdi Cocksin edustusjoukkue pitkän ja raskaan Valko-Venäjän matkan jälkeen uusia voimia kerätä kun jo taas on vedettävä pelikamppeet niskaan ja siirryttävä kentän puolelle. Kiireistä kevättä elävän joukkueen kalenteri näyttää hyvin täydeltä myös loppukauden osalta. Viikonloppuna varmistui joukkueen selviytyminen Baltian Liigan FinalFour-turnaukseen, Challenge Cupissa odottavat puolivälierät ja SM-liigan ratkaisuottelutkin siintävät vasta edessäpäin.

Pelit SM-liigassa jatkuvat keskiviikkona kotiottelulla HIFK:ta vastaan. Ottelu Cocksia vastaan päättää sarjassa neljännellä sijalla olevan HIFK:n otteluputken itseään korkeammalle sijoittuneita joukkueita vastaan. Helmikuun puolessa välissä joukkue oli todella lähellä voittoa Kauniaisten luolassa, mutta joutui lopulta lähtemään kotimatkalle maalein 29-28 kärsityn kirvelevän tappion jälkeen. Seuraavassa ottelussaan HIFK sai kapealle kotikentälleen vieraakseen Dickenin ja jälleen odotettiin tiukkaa kamppailua pisteistä. Toisin kuitenkin kävi ja vierailija Dicken ratkaisi ottelun käytännössä jo ensimmäisen jakson aikana ja ryöväsi pisteet itselleen lukemin 23-34.

Vaikkei HIFK:lla ole kentän puolella viime aikoina aivan toivotunlaisesti sujunutkaan, on joukkueella ollut pelaajarintamalla iloisia uutisia kerrottavanaan. Ensin vanha konkari Petter Forsström teki paluun joukkueen maalinsuulle ja reilu viikko sitten tiedotettiin moldovalaiskaksikko Sergei Glinkan ja Andrei Orellin tehneen 2-vuotiset jatkosopimukset joukkueen kanssa. Keskiviikkona kolmikko pääsee Riihimäellä testaamaan miten Cocksin miehistö on palautunut uuvuttavalta Valko-Venäjän reissultaan.