Riihimäen Cocks jatkaa käsipallon SM-liigan kautta keskiviikkona 22.9.2021 pelattavassa kotiottelussa kun vastaan asettuu viime kauden välierävastustaja GrIFK Kauniaisista. Ottelu alkaa Cocks Areenalla kello 18:30.
GrIFK lähtee haastamaan kaikkia
GrIFK kärsi viime kauden lopulla loukkaantumisista, jotka vaikuttivat Kauniaslaisten loppukauteen. GrIFKin päävalmentaja Mikael Källman kertoo joukkueen lähtevän kuitenkin luottavaisena kauteen 2021-2022.
– Jos niitä loukkaantumisia ei tule, niin pystymme haastamaan kenet vain hyvänä päivänä. Totta kai tarkoitus on mennä niin pitkälle kuin mahdollista, Källman kertoo Käsipallon SM-liigan haastattelussa.
GrIFK aloitti kautensa 23-30 vierasvoitolla SIFstä, ja lähtee varmasti nälkäisenä hakemaan revanssia viime kaudella Cocksin voittoon päättyneestä välieräsarjasta.
Tavoitteena ehjä 60 minuuttia
Riihimäen Cocks on pelannut SM-liigassa kaksi ottelua. Ottelut ovat päättyneet Cocksin voittoihin, mutta parannettavaa on löytynyt erityisesti molempien otteluiden toisista puoliajoista. ÅIFK:ta vastaan Cocksin 11:sta maalin johto kutistui kuuteen maaliin toisella puoliajalla ja Dicken tuli toisella puoliajalla viiden maalin päästä tasoihin. GrIFK oli kauden ensimmäisessä ottelussaan hyvä erityisesti ottelun lopussa, joten Cocksin täytyykin pelata tasainen ottelu jotta pisteet jäävät ottelun päätyttyä Riihimäelle.
Tervetuloa huomenna Cocks Areenalle kello 18:30 otteluun! Ottelun liput myydään ovelta!
Peruslippu 15€
Opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet ja lapset 10€
Nähdään Cocks Areenalla!