Riihimäen Cocksin E05 – poikien valmentaja Jarmo Jauhiainen on asetettu toimitsijakieltoon kurinpitovaliokunnan toimesta. Vaikka erotuomariraportti on ollut pahasti liioiteltu, ei Cocks seurana aio tästä valittaa, vaan tyydymme kurinpitovaliokunnan päätökseen.

Valmentaja on ottelun jälkeen käynyt tiukempisävyisen keskustelun erotuomarin kanssa. Keskustelu on käyty erotuomarin kanssa kahden kesken, ilman että tilanteessa on ollut junioreita kuulemassa.

Haluamme seurana painottaa, että emme missään nimessä hyväksy minkäänlaista erotuomareihin kohdistuvaa kyseenalaista käyttäytymistä. Cocks ja valmentaja Jauhiainen ovat erittäin pahoillaan tapahtuneesta ja haluamme kaikkien seuramme jäsenten muistavan, että urheiluun kuuluu keskinäinen kunnioitus ja arvostus. Asia on käsitelty sisäisesti ja tulemme tarkkailemaan kaikkien valmentajiemme käytöstä, jotta tulevaisuudessa välttyisimme vastaavanlaisilta tapauksilta.

Alla kurinpitovaliokunnan päätös:

Kurinpitovaliokunta katsoo asiassa selvitetyksi, että Cocksin EP05 valmentaja on syyllistynyt törkeään epäurheilijamaiseen käytökseen kilpailupaikalla ottelun jälkeen Dicken Cupissa 27.9.2015.

Törkeää epäurheilijamaisuutta on ollut:
– törkeä ja rivo kielenkäyttö erotuomaria kohtaa
– erotuomarin puolueettomuuden kyseenalaistaminen
– aggressiivinen ja sopimaton käytös erotuomaria kohtaan

Kurinpitosääntöjen 8 §:n mukaan joukkueenjohtajaa voidaan rangaista epäurheilijamaisesta käytöksestä varoituksella, toimitsijakelvottomuudella tai kilpailu- ja toimitsijakelvottomuudella.

Toimitsijakelvottomuuden määrää harkitessa kurinpitovaliokunta on erityisesti kiinnittänyt huomiota seuraaviin seikkoihin:

  1. SKPL on antanut 19.9.2015 tiedotteen, jossa on ilmoitettu erityisesti kiinnitettävän huomiota epäurheilijamaiseen käytökseen koskien sekä pelaajia että joukkueenjohtoa.
  2. Epäurheilijamaiseen käytökseen syyllistynyt on ollut vuonna 2005 syntyneiden poikien valmentaja.
  3. Törkeä kielenkäyttö on ollut täysin sopimatonta lasten turnauksessa.
  4. Epäurheilijamainen käytös on kohdistunut nuoreen erotuomariin.

Kurinpitovaliokunta pitää varoitusta riittämättömänä rangaistuksena ja katsoo, että valmentajaa tulee rangaista määräaikaisella toimitsijakelvottomuudella.

Näillä perusteilla valmentajaa rangaistaan kahden viikon toimitsijakelvottomuudella 3.– 17.10.2015 ja on vapaa toimimaan valmentajana 18.10 2015 alkaen.

Helsinki 2.10.2015

Suomen Käsipalloliitto

Kurinpitovaliokunta