Käsipalloseura Riihimäen Cocks kasvaa edelleen. Kasvusta parhaimpana esimerkkinä voidaan pitää vuoden 2016 koulukäsipalloturnausta, mihin osallistui 537 lasta ja nuorta. Nyt seuraan on palkattu uusi toiminnanjohtaja Tommi Lindroos. Ennen nykyistä pestiään Lindroos toimi viiden ja puolen vuoden ajan HPK-juniorijääkiekossa ensin seurasihteerinä ja sittemmin toiminnanjohtajana.
”Palaan innoissani urheiluseuratyöhön lyhyen tauon jälkeen. Cocks on suomalaisessa urheilussa loistava esimerkki kunnianhimoisesta ja määrätietoisesti kehittyvästä seurasta. Olen ehtinyt jo hieman kurkistaa seuran arkipäivään ja koen tulevani intohimoiseen ja yhteisiin tavoitteisiin uskovaan joukkoon”, toteaa Tommi uudesta pestistään. ”Seuran visio ja arvot kohtaavat omien arvojeni kanssa. Cocksissa on tehty jo kovaa työtä pienen kaupungin menestystarinan rakentamiseksi ja seura on valmis panostamaan kasvuun ja uusiin saavutuksiin. Erityisesti seuran arvoista minulle merkitsevät sitoutuneisuus ja yhteisöllisyys.”
”Kasvava seura tarvitsee toiminnan kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen toimintaan sitoutuneita vanhempia”, kertoo Cocksin puheenjohtaja Jari Viita. ”Vanhempia pitää kouluttaa niin valmentajiksi, joukkueenjohtajiksi, huoltajiksi, ajanottajiksi ja kirjureiksi, kahvilanpitäjiksi kuin tuomareiksikin. Edellä mainittujen tehtävien suorittaminen vaatii ammattiataitoa ja sitoutuneisuutta. Näistä syistä seura on palkannut toiminnanjohtajakseen Tommi Lindroosin.
Lajina käsipallo on Tommille uusi tuttavuus, mutta hän uskoo vanhan taustan tuovan vankkaa kokemusta ja tietotaitoa jääkiekon junioritoiminnan puolelta. ”Lajin perusteisiin ja juniorivalmennuksen kulmakiviin tutustuminen on mielenkiintoinen perusasia. Tarkoituksena on kehittää Cocksia kokonaisvaltaisesti seurana, jotta seuran kaikilla jäsenillä olisi toiminnan tavoitteet kristallinkirkkaasti selvillä.”
Lindroosille on jo muodostunut kuva siitä, miten toimintaa tulisi ja pitäisi lähteä kehittämään. ”Lasten ja nuorten urheilussa sekä seuratoiminnassa yleisesti tietyt asiat ovat yhteneviä riippumatta lajirajoista. Tärkeintä on hoitaa perusasiat hyvin ja ryhdikkäästi, jotta kehitys voi kukoistaa. Minun tulee vastata siitä, että jokainen Cocksin toiminnassa mukana oleva ja toimintaan mukaan haluava saa siihen tarvitsemaansa tietoa ja koulutusta. Oli kyse sitten valmentaja-, toimitsija- tai erotuomarikoulutuksesta.”
Tommi aloittaa uudessa tehtävässään vapun jälkeen.
Käsipalloseura Riihimäen Cocks ry on vuonna 1973 perustettu käsipallon erikoisseura. Cocksin toiminta on ollut viime vuodet vahvassa kasvussa ja tänä päivänä seuran toiminnan piirissä on yli 400 harrastajaa aina vauvasta vaariin. Riihimäen Cocksin miesten edustusjoukkue on 2000 – luvun Suomen menestynein käsipallojoukkue.
Saavutukset:
Suomen mestaruus 2007, 2008, 2009, 2010, 2013, 2014, 2015
Suomen Cup 2006, 2007, 2009, 2010, 2011, 2013, 2015
SM-hopea 1977, 1978, 2005, 2011
SM-pronssi 1998, 2000, 2006, 2012
Lisätietoja:
Jari Viita
Puheenjohtaja
0500 480744
jari@viita.fi