Kärkikamppailu sunnuntaina Riihimäellä

Viime viikolla Suomen Cupin välierissä Dickenille hävinnyt Cocks pääsee hakemaan revanssia jo reilua viikkoa myöhemmin. Tällä kertaa pelipaikkana toimii Riihimäen Urheilutalo ja panoksena on SM-Liigan johtopaikka.

Cocks ja Dicken porskuttavat Liigan kärjessä tasapistein yhdessä yhden ottelun enemmän pelanneen HIFK:n kanssa. Dickenin kauden ainoan tappion aiheutti juuri HIFK, joka lokakuun alkupuolella voitti kotiottelunsa maalein 33-31. Muita tahroja juuri Suomen Cupin valloittaneen Dickenin kauteen ei toistaiseksi ole sattunut ja joukkue jatkaa ennakko-odotusten mukaisesti SM-Liigan kärkisijoilla. Dickenin menestys rakentuu edelleen aivan samoille palikoille kuin viime kaudellakin. Benny Broman, Timmy Thor ja Valdar Noodla muodostavat tehokkaan takamieskolmikon, jota Joacim Broman ja Anton Rémy laidoillaan täydentävät. Kun vielä puolustuspäähän on heittää muutama kookkaampi spesialisti, on tasapainoinen ryhmitys kasassa.

Loukkaantumisista kärsinyt Cocks ei pystynyt Suomen Cupin välierässä pelaamaan ehjää ottelua ja Dicken jatkoi ansaitusti finaaliin ja lopulta aina mestaruuteen asti. Kotijoukkueen joidenkin pelureiden pelikunto on edelleen pieni kysymysmerkki, mutta voitonnälkä on kaikilla tappiollisen Cup-välierän jäljiltä varmasti suuri. Ylimääräistä potkua molempien joukkueiden otteisiin antaa myös ottelun tavallista suurempi mediahuomio. Käsipallo palaa YLE:n ohjelmistoon vuosien tauon jälkeen ja katsojille tarjoillaan heti parasta mahdollista viihdettä kärkikamppailun muodossa. Lähetys TV2:lla alkaa klo 15:55.