Huipputärkeä viikonloppu edessä!

Baltian liigan runkosarjan ratkaisuhetket alkavat olla käsillä. Jokaisella sarjan joukkueella on enää neljä ottelua jäljellä ja neljästä Final Four-turnauspaikasta käydään edelleen armotonta taistelua. Riihimäen Cocks on myös tässä taistelussa tiukasti mukana ja omaa erinomaiset mahdollisuudet selviytyä neljän parhaan joukkoon vuoden tauon jälkeen. Cocksin kannalta tuleva viikonloppu on suorastaan huipputärkeä, sillä kahdesta edessä olevasta kotipelistä pitäisi pystyä keräämään mahdollisimman paljon pisteitä.

Baltian liigan sarjatilanne näyttää edelleen varsin kimurantilta. Sarjaa ainoastaan yhden tappion rasittamana johtava SKA Minsk on jo varmistanut jatkopaikkansa, mutta sen takana kolmesta muusta paikasta käydään vielä tiukkaa taistelua. Cocks on hyvissä asemissa sarjakakkosena seitsemällä voitolla ja kolmella tappiollaan. Kahden pisteen päässä niskaan hengittävät kuitenkin tasapisteissä Pölva Serviti ja Granitas Kaunas. Dragunas Klaipeda on jäänyt Cocksista kolme pistettä ja kuudentena oleva Kehra viisi pistettä. Sarjan hännille juuttuneet latvialaisjoukkueet ovat mahdollisuutensa menettäneet. Jos Cocks voittaa molemmat kotiottelunsa, varmistaa se paikkansa jatkoon jo ennen sarjan viimeistä kierrosta. Muissa tapauksissa ratkaisut jäävät viimeisten otteluiden varaan ja niissä Cocks matkustaa vaikeisiin vieraspeleihin Liettuan Kaunasiin ja Valko-Venäjän Minskiin.

Baltian liigan sarjataulukko

Lauantaina Riihimäelle saapuu Pölva Serviti eteläisestä Virosta. Sarjassa toisena ja kolmantena olevien kilpakumppanien kohtaaminen on tässä vaiheessa kautta katsojille todellinen herkkupala, sillä kumpikin joukkue haluaa voittaa pelin hinnalla millä hyvänsä. Kaiken lisäksi Cocksille jäi iso pala hampaankoloon syksyllä Pölvassa pelatusta ottelusta, jossa viime hetkien tuomariratkaisut veivät vierailijoilta tasapelipisteen.

Pölvan joukkue menetti kauden alla kaksi tärkeää pelaajaa, kun pelinrakentajan paikalla viihtyvät Mario Karuse ja Janis Selge siirtyivät SM-liigaan BK-46:n riveihin. Nuori Ardo Puna on kuitenkin paikannut lähtijöiden jättämää aukkoa komeasti ja muun muassa johtaa joukkueen maalipörssiä Baltian liigassa. Servitin muita avainpelaajia ovat ulkomaalaistrio Roman Ayzatullov-Pavel Turaev-Yevgen Kravchenko ja huippuotteisiin kykynevä maalivahti Eston Varusk.

Sunnuntaina Cocks kohtaa LSPA:n Latvian Riiasta. Ilman pisteitä sarjan hännillä majailevaa LSPA:ta vastaan kaikki muu paitsi kotivoitto ja täydet pisteet olisi räikeä epäonnistuminen. Kymmenen tappiota putkeen ja 112 maalia miinuksella oleva maaliero kertoo karua kieltä joukkueen kauden vireestä Baltian liigassa. Syyskierroksella Cocks haki selvän 25-38 vierasvoiton Latviasta.

Kauden huipentumat lähestyvät ja panokset kovenevat! Cocks tarvitsee nyt myös kotikatsomon tuen taakseen. Tervetuloa viikonloppuna Urheilutalolle!

Cocks – Pölva Serviti lauantaina klo 15:00

Cocks – LSPA sunnuntaina klo 15:00