Ennakkosuosikki oli kahdesti Cocksia kovempi

EHF Cupin lohkovaihe on Cocksin osalta kahta peliä vaille. Reilun kolmen viikon kuluttua 24.3. joukkue matkaa Sloveniaan RD Koperin kotikentälle, ja 31.3. kroatialainen RK Nexe saapuu Siuntioon. Juuri Saksasta palanneella Cocksilla on pistetili vielä nollilla. Sen sijaan Frisch Auf Göppingen on askeleen lähempänä jatkoa, sillä se on voittanut kaikki neljä otteluaan. Teoriassa myös Nexellä ja Koperilla on mahdollisuus kahdeksaan pisteeseen. Koperin tulee voittaa kaikki vastustajansa, tällöin Nexen tulisi voittaa Cocks ja Göppingen.

Cocks kohtasi ennakkosuosikki FA Göppingenin kahdesti viiden päivän sisään.

Lauantaina Siuntiossa Göppingen kaatoi suomalaiset selvin lukemin 20-31 (12-14). Kolmisenkymmentä saksalaista fania oli saapunut kannustamaan Göppingeniä, mikä näkyi ja kuului. Viidensadan katsojan joukossa saksalaiset pitivät yhtä lailla huolta tunnelmasta Folksam Arenalla kuin suomalaisetkin.

Cocks lähti otteluun ennakkoluulottomasti ilman paineita ja piti saksalaisia tiukilla koko ensimmäisen puoliajan. Tauolle mentiin vain kahden maalin erolla 12-14.

– Meillä oli suuria vaikeuksia  Cocksin hyökkäyksissä. Heidän viivapelaajansa tekivät hyvää työtä, ja Cocks pääsi aivan liian helposti maalipaikoille kuudesta metristä, kommentoi syksyllä Göppingeniä valmentamaan tullut Rolf Brack.

Brack ohjeisti joukkuetta puolustuksessa ja toisella puoliajalla nähtiin tiukkaa fyysistä vääntöä Göppingenin maalilla.

– Otimme viivan haltuun, ja näin maalivahdillamme oli paremmat mahdollisuudet torjua Cocksin heitot, Brack jatkaa tyytyväisenä joukkueensa työhön.

Maalille toisella puoliajalla vaihdetun Primoz Prostin torjuntaprosentti olikin 50, ja häntä kehui myös Cocksin valmentaja Gintaras Savukynas ja joukkueen kapteeni Teemu Tamminen.

– Pelasimme hyvän ensimmäisen puoliajan, ja pystyimme haastamaan vastustajaa. Toisella puoliajalla kadotimme kontaktin aivan liian aikaisin ja teimme pelin heille helpoksi. Maalilla torjunut Prost oli todella hyvä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että taistelimme loppuun asti ja joukkueella oli hyvä henki läpi ottelun, Savukynas summaa pelin jälkeen.

– Löysimme hyvin maalipaikkoja ensimmäisellä puoliajalla, ja käytimme ne. Maalinteko vaikeutui toisella puoliajalla, ja siihen oli syynä lähinnä vastustajan maalivahti Prost. Hän torjui heittomme ja Göppingen sai puolestaan hyödynnettyä nopeat vastahyökkäykset tehokkaasti, Tamminen puolestaan analysoi. 

Cocksin maalit lauantaina: Nico Rönnberg 6, Teemu Tamminen 3, Aliaksandr Bachko 3, Aliaksandr Patsykailik 2, Vitalie Nenita 2, Aliaksandr Tsitou 2, Andre Udd 1, Vitalii Shitsko 1. 

Göppingen oli hukata kotikenttäedun

Cocks hämmästytti Saksassa EWS Arenalle saapuneet 2200 katsojaa ottamalla ensimmäisten kymmenen minuutin aikana kolmen maalin johtoaseman 4-7. Rolf Brack otti Göppingenille aikalisän. Kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt samanlaiseen vauhtiin kuin Siuntiossa ja Cocks säilytti kahden maalin johdon aivan ensimmäisen puoliajan loppusekunneille saakka, jolloin Göppingenin viivapelaaja Kresimir Kozina onnistui ja tauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa 13-12.

Cocks pysyi toisellakin puoliajalla alkuun hyvin Göppingenin vauhdissa. Tasatilanteesta 14-14 kotijoukkue kuitenkin repäisi neljän maalin kaulan 18-14 ja lopulta tilanne oli 21-16. Viiden maalin etumatkaa Cocksin oli mahdoton kiriä.

– Aloitimme pelin hyvin tänään ja pidimme pelin tasaisena pitkään. Lopulta kotijoukkue Göppingen osoitti kuitenkin, miksi he ovat hallitseva EHF Cupin mestari, Gintaras Savukynas kommentoi pelin jälkeen.

Rolf Brack ei ollut lopputuloksesta huolimatta tyytyväinen.
– Olimme aivan liian passiivia puolustuksessa. Vieraamme pääsivät näyttämään mihin he pystyvät, jos heidät jättää vartioimatta. He olivat lopulta vahvoja pelissään, Brack sanoi.
– Toisella puoliajalla tilanne parani, ainakin joillakin jaksoilla, sillä saimme tehtyä hyviä vastahyökkäyksiä. Kaiken kaikkiaan heittoprosenttimme oli kuitenkin huono, hän jatkoi.

Cocksin maalit keskiviikkona: Nico Rönnberg 5, Teemu Tamminen 4, Yury Lukyanchuk 4, Viktar Zaitsau 4, Aliaksandr Bachko 3, Roni Syrjälä 2, Robin Sjöman 1, Vitalie Nenita 1, Viktor Kovalenko 1, Davor Basaric 1, Aliaksandr Tsitou 1.

Koko ottelu on nähtävissä täällä.

Handball Belarus kokosi Cocksin valkovenäläisten tekemät maalit Youtube-videolle tänne.

Cocks ei ehdi levätä laakereillaan edes vuorokautta, sillä perjantai-iltana jatkuu Riihimäen Urheilutalolla SM-liigan jatkosarja ottelulla Cocks-Dicken klo 18.30