Taistelu paikoista Baltian Liigan neljän parhaan joukkoon jatkui sunnuntai-iltapäivänä, kun liettualainen Dragunas Klaipeda saapui Riihimäelle. Lauantaina helpon voiton napanneelle Cocksille oli odotettavissa huomattavasti edellispäivää hankalampi ottelu ja melkoinen trilleri Urheilutalolle saapuneelle yleisölle myöskin tarjoiltiin.
Heti ensimmäisestä hyökkäyksestä lähtien oli selvää, että pelin intensiteetti ja fyysisyys tulee olemaan aivan eri tasolla kuin lauantain ottelussa Vitjazia vastaan. Maalihanat eivät kuitenkaan kummassakaan päässä kenttää tahtoneet aueta ja Nico Rönnbergin viimeistelemää avausmaalia saatiin odotella yli kolme minuuttia. Cocks sai huonoja uutisia jo alkuminuuteilla, kun Kristian Jansson loukkasi inhottavan näköisesti sormensa ja joutui jättämään leikin kesken. Kylmää vettä oli luvassa myös Dragunaksen niskaan, kun Grazvydas Juska ajettiin kentältä jo kuuden minuutin pelin jälkeen. Cocksin maalilla aloittaneen Yevgen Umovistin loistavien torjuntojen avustamana Cocks otti pelin hallinnan itselleen ja kahdennellatoista minuutilla Rönnbergin kolmas maali siirsi Cocksin jo 7-1 johtoon. Erinomaisen alun jälkeen kotijoukkueen ote herpaantui ja Dragunas alkoi maali maalilta kirimään eroa kiinni. 25 minuutin pelin jälkeen johto oli enää yhden maalin suuruinen. Jakson loppu olikin Cocksille sitten todella synkkä. Dragunas vei viimeisen vitosen maalein 1-5 ja suurinumeroinen johto olikin vaihtunut kolmen maalin takaa-ajoasemaan. Tauolle Dragunaksen 13-16 johdossa.
Toinen jakso lähti käyntiin edelleen Dragunaksen komennossa. Cocks pysyi sentään joten kuten kyydissä mukana ja ero pysyi kolmessa neljässä maalissa. Erinomaista peliviikkoa viettäneen Niko Leikaman ja maaliin vaihdetun Marius Aleksejevin onnistumisten myötä Cocks tuli kuitenkin jälleen peliin mukaan. Nico Rönnberg sai kunnian nostaa Cocks tasoihin vartin pelin jälkeen, tilanne tässä vaiheessa 22-22. Minuuttia myöhemmin Teemu Tamminen kontrasi Cocksin uudelleen johtoon ja Dragunaksen valmentaja Miglius Astrauskas oli pakotettu aikalisään. Mahtavaa jännitystä ja loistavaa käsipalloviihdettä tarjonnut ottelu huipentui viimeisellä kymmenminuuttisella. Cocks siirtyi useaan otteeseen johtoon, mutta Dragunas onnistui aina tasoittamaan tilanteen. Viimeisen vitosen käynnistyessä Cocks onnistui vihdoin tappamaan ottelun. Maalin johto vaihtui hetkessä kolmeen maaliin ja kun Dragunas ei enää aikalisältäkään löytänyt uusia juonia Aleksejevin ohittamiseksi, sai Cocks Rönnbergin ja Teemu Tammisen johdolla kasvattaa voittomarginaalin kuuteen maaliin. Loppulukemat 33-27 tarkoittavat sitä, että kolmannella paikalla Baltian Liigassa jatkava Cocks repäisi kolmen pisteen kaulan takana hengittäviin Kehraan ja Dragunakseen.
Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki piti ennen viikonlopun otteluita Cocksin suurimpina haasteina maalivahtipeliä ja uusien pelaajien sopeutumista joukkueeseen. Ottelut Vitjazia ja Dragunasia vastaan antoivat valmennukselle varmasti positiivisia signaaleja, sillä molemmat maalivahdit Umovist ja Aleksejev selviytyivät urakastaan vähintäänkin tyydyttävästi ja Nico Rönnberg osoitti olevansa hyvin sisällä kuvioissa, vaikka on ollut joukkueen mukana vasta vajaan viikon. Kun viikonlopun saldona on vielä tavoitteena olleet täydet neljä pistettä, voinee Kekki nukkua ainakin muutaman yön rauhassa.
Cocksin maalintekijät: Nico Rönnberg 10, Teemu Tamminen 8, Niko Leikama 5, Antti Rogenbaum 4, Antti Valo 2, Kristo Voika 2, Andrei Buciuman 1, Gheorghe Safronii 1
Cocks kohtaa lauantaina 16.11. klo 17:00 Suomen Cupin välierässä Dickenin. Ottelu pelataan Dickenin kotikentällä Pirkkolassa, joten paikalle on syytä odottaa täyttä tupaa. Cocks varaa halukkaille faneilleen pääsyliput jo ennakkoon. Sitovat lippuvaraukset osoitteeseen ahti.nieminen@saunalahti.fi keskiviikkoon klo 20:00 mennessä. Ilmoita varauksen yhteydessä henkilötietojen lisäksi myös haluatko lipun vain lauantain välierään vai koko viikonlopuksi.