Käsipallon miesten SM-liigaa johtava Cocks kohtaa lauantaina Atlaksen Vantaalta Riihimäen Urheilutalolla pelattavassa ottelussa. Cocksin taistelu runkosarjan voitosta yhdessä Dickenin kanssa jatkuu edelleen tiukkana, eikä turhiin pistemenetyksiin olisi varaa. Atlas sen sijaan voi lähteä otteluun rauhallisin mielin, sillä sen asema sarjataulukon puolivälissä viidennellä sijalla on varsin tukeva ja välitöntä tarvetta pisteisiin ei ole. Neljännellä sijalla oleva BK-46 on neljä pistettä myyrmäkeläisiä edellä ja kuudetta sijaa hallussaan pitävä HIFK neljä pistettä perässä.
Atlaksen pelit eivät ole menneet parhaalla mahdollisella tavalla vuoden vaihteen jälkeen. Viidestä pelaamastaan ottelusta se on voittanut vain yhden. Näistä peleistä neljä on kuitenkin ollut sarjataulukossa Atlasta paremmin sijoittunutta ja jo ennalta vahvempaa joukkuetta vastaan, joten mistään katastrofista ei ole kysymys. Ainoan voittonsa Atlas saalisti sarjakolmosta Westiä vastaan kotikentällään tammikuun lopulla. Cocksillekin hankaluuksia pitkin kautta tuottanut HIFK sen sijaan vei pisteet Myyrmäestä varsin selkeästi ja tappiosta sisuuntunut Westkin osoittautui Kauniaisissa aivan liian vahvaksi vastustajaksi. Atlaksen kauden tähän mennessä parhaimpana maalintekijänä on kunnostautunut jo konkariosastoon laskettava Toni Aalto, joka on osunut maalipuiden väliin yhteensä 89 kertaa.
Sarjajohtajan asemastaan huolimatta Cocks ei ole tällä kaudella ollut mikään ylivoimainen joukkue SM-liigassa. Myös viime aikoina suurin osa joukkueen otteluista on ollut tehtyjen maalien valossa varsin tasaväkisiä ja pisteistä on saatu taistella tosissaan. Toisaalta joukkue on yleensä ollut parhaimmillaan tiukoissa paikoissa niin SM-liigassa, Suomen Cupissa kuin Baltian liigassakin. Millainen on Cocksin pelihuumori Atlasta vastaan, se selviää lauantaina Urheilutalolla.
Cocks – Atlas Riihimäen Urheilutalolla lauantaina klo 16:00