Cocks helppoon voittoon ÅIFK:ta vastaan

Pelaajapulasta kärsivä Turun käsipalloylpeys ÅIFK elää vaikeita aikoja. Otteluun sarjajohtaja Cocksia vastaan joukkue oli saanut matkaan kymmenen pelaajaa, joiden epämiellyttäväksi tehtäväksi jäi yrittää pitää lukemat tulostaululla edes jotenkin kohtuullisina. Hankalasta tilanteestaan huolimatta ÅIFK:n kapea miehistö jaksoi yrittää ylivoimaista vastustajaa vastaan ottelun loppuun asti ja sai lopulta lähteä kotimatkalle pystyssä päin. Turhan suurta kokoonpanoa ei kotijoukkue Cockskaan ollut jalkeille saanut, mutta se ei joukkueen menoa selvästi heikompaa vastustajaa vastaan juuri hidastanut.

Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia edettiin kaikesta huolimatta turkulaisten tahtiin ÅIFK:n parhaan pelaajan Niklas Manderoosiin heiluttaessa tahtipuikkoa. Manderoosin kolmen maalin myötä ÅIFK siirtyi 1-3 johtoon. Turkulaisten seuraavaan maaliin mennessä Cocks oli kuitenkin siirtynyt jo 7-3 johtoon ja kymmenen minuuttia myöhemmin kotijohto kirjattiin jo luvuin 15-6.

ÅIFK:n tuskaa ei suinkaan helpottanut vaihtopenkiltä irti päästetty Teemu Tamminen, joka mellasti mielin määrin turkulaispuolustuksen keskellä ja mätti neljässäkymmenessä minuutissa pallon 14 kertaa vastustajan verkkoon. Cocksin kolmentoista maalin taukojohto kasvoi ottelun toisella jaksolla yli kahdenkymmenen maalin suuruiseksi. Voittonsa myötä Cocks jatkaa SM-liigan kärjessä kolmen pisteen erolla Dickeniin.

Cocks – ÅIFK 44-22 (23-10)

Maalintekijät:

Cocks: Tamminen 14, N. Rönnberg 9, Novoselov 7, Tuominen 6, Sjöman 3, Jansson 2, Kovalenko 2, Syrjälä 1

ÅIFK: O. Tamminen 6, Manderoos 6, Kuusisto 5, Lehtinen 2, Alexandersson 1, Lindholm 1, Eriksson 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Teemu Tamminen, Cocks
** Nico Rönnberg, Cocks
* Niklas Manderoos, ÅIFK