Riihimäen Cocksin oma kasvatti ja kaikkien aikojen paras maalintekijä Teemu Tamminen jatkaa uraansa jatkossakin Riihimäellä. Cocks ja Tamminen ovat solmineet uuden 2 – vuotisen pelaajasopimuksen, joka pitää maalitykin kasvattajaseuransa riveissä aina kevääseen 2018 saakka.

Koko uransa Cocksia edustanut ja yli 2000 SM-sarjamaalia seuran riveissä iskenyt 28-vuotias Tamminen sanoo uuden sopimuksen allekirjoittamisen olleen helppoa.

”On hienoa jatkaa Cocksissa. Se on ainoa seura Suomessa, joka panostaa tosissaan huippukäsipalloon. Jatkopäätös oli helppo tehdä, kun tietää että asiat hoidetaan seurassa hyvin ja tämänhetkinen joukkueemme pysyy pääpiirteittäin kasassa ensi kaudellakin. Varsinkin Nicon (Rönnberg) jatkaminen oli itselleni tärkeää, yhteistyömme kentällä on toiminut niin hyvin. Tiedän että joitakin muutoksiakin tulee, mutta ymmärtääkseni joukkueemme tulee vain vahvistumaan entisestään. Odotan tietysti myös innolla mitä uutta uusi valmentaja tuo joukkueeseen tullessaan.”

Myös Cocksin manageri Jari Viita on tyytyväinen Tammisen jatkoon. Aivan yksinkertaista uuden sopimuksen sorvaaminen ei kuitenkaan ollut.

”Uusi merkittävä yhteistyökumppanuutemme Puustellin kanssa mahdollisti uuden sopimuksen syntymisen Teemun kanssa. Halusimme ilman muuta pitää hänet joukkeessamme jatkossakin. Mahtavaa että riihimäkeläisen käsipalloilun suuri poika jatkaa meillä tulevaisuudessakin!”

EHF pelaajaprofiili: http://www.eurohandball.com/ec/ehfc/men/2015-16/player/528659/TeemuTamminen

TeemuTamminen

 

 

 

Nimi: Teemu Tamminen

Pelipaikka: Vasen laitapelaaja

Syntymäaika: 27.8.1987

Pituus: 191 cm

Paino: 90 kg