Cocks palasi maanantai-iltana väsyneenä, mutta onnellisena EHF Cupin toisesta karsintaottelusta Sloveniasta. Vaikka 3500 Ribnicassa tuli tuhannen katsojan edessä häviö, riittää yhteismaalein 49-46 tulos jatkoon ja EHF Cupin lohkovaiheeseen.
– Todella hyvä fiilis. Tehdään nyt kaksi vuotta peräkkäin Suomen käsipallossa historiaa, ottelussa kymmenen maalia tykittänyt Nico Rönnberg kertoi Yle Urheilulle.

Lue koko Ylen uutinen täältä.

– Sunnuntain peli oli tosi vaikea. Tuhat katsojaa huutaa ja viheltää. Se oli meille hieno voitto, vaikka hävittiinkin, joukkueen kapteeni Teemu Tamminen puolestaan totesi Aamupostille.

Helppoa ei ollut etenkään Cocks-maalivahdeilla. Giedrius Morkunas sai torjua vielä ensimmäisellä jaksolla suhteellisen rauhassa, mutta toisella jaksolla Vitalii Shitsko joutui toisessa päädyssä armottoman slovenialaishuutosakin alle.

– Sakki oli siinä Shitskon yläpuolella ja räki häntä päähän. Ja Syrjälän Ronilta tosiaan lähti etuhampaista puolet, kun pelasin hänelle laitaan ja vastustajan puolustaja kavensi siinä Romppasen hypätessä, Tamminen kertoi ja totesi Ribnican omistajankin sanoneen pelin muistuttaneen välillä enemmän jääkiekkoa kuin käsipalloa.

Lue koko Aamupostin uutinen täältä.

Eilen illalla Cocks otti väsymyksestä huolimatta niukan voiton 27-28 (17-17) SM-liigassa vierasottelussa Dickeniä vastaan. Pelissä Theo Westerlund urakoi kahdeksan maalia ja valittiin ansaitusti pelin vakuuttavimmaksi pelaajaksi.
– Tuntui, että jos Suomessa hävitään, niin sitten juuri tämä peli. Veskari pelasti meidät onneksi lopussa ja saatiin kuin saatiinkin voitto, Westerlund kommentoi pelin jälkeen

Lue Sportti.comin uutinen eilisestä täältä.

Lohkovaiheen arvonta torstaina

Helmikuussa 2018 starttaa EHF Cupin lohkovaihe, ja varsinainen jännitys tiivistyy huomenna torstaina klo 12 Suomen aikaa. Kakkoskorissa on Cocksin lisäksi Espanjan Helvetia Anaitasuna, Tanskan Bjerringbro-Silkeborg ja Puolan KS Azoty-Pulawy SA.

Ykkös-, kolmos- ja neloskorin vastustajista ainoastaan Ska Minsk on Cocksille tuttu.

Riihimäen Cocksin instagram-tilillä on meneillään vastustajaveikkaus, ja muutama Cocksin pelaajakin on käynyt oman veikkauksensa esittämässä. Oikein arvanneiden kesken arvotaan liput kevään kotipeliin, joten kannattaa käydä katsomassa ja veikkaamassa.

Arvontaa voi seurata livenä täältä.