Cocksin D03 pojat avasivat yhdistelmäjoukkueella D02 sarjassa

Lauantaina D03 poikien keltaisista ja punaisista koottu yhteisjoukkue aloitti kautensa vuotta vanhempien D02 sarjassa.

Pojat osallistuvat kuluvalla kaudella oman sarjan ohella vuotta vanhempien sarjaan jolloin saadaan hiukan lisää pelejä ja nopeutta sekä kovuutta omaan peliin.

Avausvastustajaksi saapui edellisen kauden D02 sarjan sarjakakkonen GrIFK Kauniaisista joten tasonmittaus tuli heti kovimmalta taholta.

Ottelu lähti ennakkoluulottomasti käyntiin Cocksilla ja pojat johtivatkin peliä alussa jo 4-1. Ensimmäinen puoliaika mentiin hienoisesti Cocksin komennossa ja puoliajalle siirryttiin kotijoukkueen johdossa 9-7.

Toisen puoliajan alkuun GrIFK tuli todella lujaa ja tasoitti pelin heti kahdesta ensimmäisestä hyökkäyksestä. Cocks sai rivit hyvin kasaan ja puoliväliin toista puoliaikaa mentiin tasatahtiin mutta sitten GrIFK nykäisi pienen johdon. Erän lopulla Cocks vielä nousi maalin päähän mutta vajaa puoli minuuttia ennen pelin loppua GrIFK mursi Cocksin koko kentän puolustuksen ja pääsi viimeistelemään loppuluvuiksi 15-17.

Erinomainen taistelu pojilta ja tästä on loistava jatkaa eteenpäin seuraaviin peleihin kun kaikkiaan 6 eri pelaajaa onnistui maalinteossa ja MV peli toimi erinomaisesti.

 

Cocks D03 keltaiset kohtasivat Istuinkiven kotiluolassa GrIFK:n D03 pojat sunnuntaina

Viimekauden -03 ikäkausimestarit Kauniaisista oli liikkeellä kovalla ryhmällä. Ottelu lähtikin vieraiden komennossa liikkeelle Cocksin törmätessä Granin tautaiseen puolustukseen kerta toisensa jälkeen.

Viimeistelyn takutessa Grani teki maalit Cocksin tehden avausjaksolla 2 maalia, niistä ensimmäisen 14-minuutin kohdalla. Vähämaalinen avausjakso 2-6 Granille.

Toisella puoliajalla Cocks sai viimeistelyyn tehoja tehden yhteensä 8 maalia, mutta samalla Grani oli hiukan vahvempi 1 vs 1 tilanteissa ja näin hyvän taistelun pääteeksi kirjattiin otteluvoitto vieraille 10 – 18.

 

Cocks D03 punaiset avasivat sarjan voitolla Akilleksesta

Akilles saapui Porvoosta Cocksin D03 punaisten vieraaksi innokkaana ja uusia pelaajia matkassa.
Ottelu lähti vauhdilla käyntiin eikä Cocks jättänyt mitään sattuman varaan, näin ollen ensimmäinen puoliaika 12-5 Cocksille.
Erätauolla joukkue sopi, että puolustusta tiivistään vielä entisestään ja näin Akilles jäikin tiukan puolustuksen edessä vain kolmeen maaliin toisella puoliajalla ja kun Cocks maalaili samalla 14 maalia lisää, kirjattiin loppuluvut 26-8 Cocksille.