Jos joku yli 400:stä Riihimäen Urheilutalolle lauantaina saapuneesta katsojasta erehtyi etukäteen kuvittelemaan näkevänsä tiukan ja tasaisen käsipallon SM-liigan kärkitaiston, joutui kyseinen ihmispolo pettymään pahasti. Keskiviikon huonosta esityksestään Karjaalla sisuuntunut kotijoukkue Cocks ei antanut vierailija Westille pienintäkään mahdollisuutta edes unelmoida pisteistä, vaan tyrmäsi maajoukkuevalmentaja Mikael Källmanin joukot täydellisesti kanveesiin.
Ottelu pysyi sentään hetken näennäisen tasaisena. Loukkaantumisten jälkeen kentälle palanneiden Kristian Janssonin ja Kristo Järven johdolla Cocks puolusti Westin ykköstykit Richard Sundbergin ja Sten Toomlan täysin pimentoon, eikä ilman loukkaantunutta Miro Koljosta liikenteessä olleilta vierailijoilta löytynyt muita vastuunkantajia. Kolmentoista minuutin kohdalla Cocks johti maalein 5-3, mutta hieman paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla jo tässä vaiheessa paljon rumemmat. Vähitellen Cocksin ylivoima alkoi näkyä myös tulostaululla. Kovaan iskuun vertyneen Teemu Tammisen viimeisteltyä ottelun neljä seuraavaa maalia, oli West pakotettu jo ottelun toiseen aikalisäänsä vasta reilun 18 minuutin pelin jälkeen. Mitään hyötyä pelin rauhoittamisesta ei kauniaislaisryhmälle kuitenkaan ollut ja Cocks pystyi taukoon mennessä vielä lisäämään johtoaan reilusti. Ensimmäisen jakson jälkeen lukemat olivat jo tyrmäävät 15-6.
Jos oli ottelun ensimmäinen puolisko selvää kauraa, oli toisen jakso alku jo täyttä murhaa. West pääsi ensimmäisen kerran maalin makuun vasta kymmenennellä peliminuutilla ja siihen mennessä Cocks oli osunut jo kahdeksan kertaa. Ero oli parhaimmillaan käsittämättömät 20 maalia lukemissa 30-10 ja loppusummerin soidessa tulostaululla seisoivat murskaavat 32-14 loppulukemat. 32 tehtyä maalia ei ole Cocksille missään ottelussa erityisen suuri lukema, mutta 14 maalia omiin Westin tasoista vastustajaa vastaan on aina poikkeuksellista. Cocksin loistava puolustus pehmensi erityisen pahasti maajoukkuepaidassa loistaneen Richard Sundbergin, joka teki ainoan maalinsa vasta viisi minuuttia ennen ottelun loppua ja lensi heti seuraavasta tilanteesta kolmannella kakkosella pelistä ulos.
Potentiaalisia tähtipelaajia löytyi Cocksin riveistä tällä kertaa useita. Ottelun maalikunkku Teemu Tamminen pokkasi kuitenkin jo toista kertaa muutaman päivän sisään vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme tähteä. Loistavan puolustuksen takana vielä erinomaista työtä tehnyt maalivahti Marius Aleksejev palkittiin kahdella tähdellä ja muun joukkueen tavoin erityisesti puolustuspäässä kunnostautunut Kristo Voika yhdellä tähdellä.
Cocksin maalintekijät: Teemu Tamminen 12, Gheorghe Safronii 4, Robin Sjöman 4, Antti Rogenbaum 3, Nico Rönnberg 3, Kristo Voika 3, Kristian Jansson 1, Roni Syrjälä 1, Kristo Järve 1