Lauantaina saadaan urheilutalolla nauttia kauden ensimmäisestä Baltian-liigan kotiottelusta, kun Granitas-Gaja-Karys Kaunas Liettuasta saapuu vierailulle. Perinteinen kahden ottelun Baltia-viikonloppu jää kuitenkin torsoksi, kun sunnuntaille merkitty ottelu SKA Minskiä vastaan joudutaan siirtämään seuraavalle perjantaille valko-venäläisten viisumiongelmien takia.
Cocksin Baltian-liigakausi alkoi pari viikkoa sitten vieraskiertueella Virossa ja Latviassa. Kotiintuomisina reissusta oli yksi selkeä voitto ja yksi niukka tappio. Pölva Servitia vastaan joukkue oli mukana pelissä viime sekunneille asti. Pölvan johtaessa yhdellä maalilla Kristo Järve murtautui Serviti-puolustuksen läpi, mutta häntä rikottiin suoran punaisen kortin arvoisesti. Hölmistys oli riihimäkeläisleirissä melkoinen, kun ottelun erotuomari näyttikin vapaaheittoa ansaitun 7-metrisen sijaan. Pelikellossa oli tuolloin enää 7 sekuntia aikaa jäljellä. Näin ottelusta jäi käteen karvas maalin tappio 24-23. Seuraavan päivän ottelusta LSPA Riikaa vastaan saavutettiin kuitenkin komea 25-38 voitto alkuvaikeuksien jälkeen.
Granitas palaa täksi kaudeksi takaisin Baltian-liigaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2008 Cocks kävi häviämässä Granitasille juuri ennen joulua lumisessa Kaunasissa pelatussa vierasottelussa. Kevätkierroksen otteluun Riihimäelle Granitas ei enää saapunut, vaan luopui sarjasta ennenaikaisesti.
Nyt Riihimäelle saapuvan Granitasin nykyjoukkue koostuu varsin nuorista pelaajista, sillä vain yksi peluri on ehtinyt yli 30-vuoden ikään, eikä joukkueessa ole yhtään 70-luvulla syntynyttä. Baltian-liigassa joukkue on ehtinyt tähän mennessä pelaamaan kaksi kotiottelua, joista saldona on kaksi niukkaa voittoa. Toinen liettualaisjoukkue Dragunas Klaipeda kaatui yhden maalin turvin numeroin 27-26 ja latvialainen Tenax Dobele lukemin 35-31. Granitasin maaliahneimmat pelaajat ovat olleet pitkät takamiehet Vaidas Drevinskas ja Paulius Sarkauskas. Kotoisessa sarjassaan Liettuassa se majailee sarjataulukon kolmannella sijalla Dragunasin ja paikallisvastustaja Lusisin jälkeen. Cocksin kohtaamat liettualaisjoukkueet ovat perinteisesti pelanneet erittäin nopeaa ja näyttävää käsipalloa. Lauantaina nähdään mikä on Granitasin pelifilosofia.
Cocks – Granitas lauantaina klo 15:00 urheilutalolla!