Teemu Tamminen jatkaa Cocksissa

Teemu ”Teme” Tamminen teki sopimuksen Cocksin kanssa

Vasemmalla laidalla viihtyvä Teemu Tamminen on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen Riihimäen Cocksin kanssa. Sopimuksen myötä riihimäkeläiset käsipallofanit saavat nauttia Temen tempuista myös tulevalla kaudella. ”Koska sopivaa pelipaikkaa Euroopasta ei löytynyt, katsoin parhaaksi jatkaa Cocksissa. Lisäksi saamme perheenlisäystä marraskuussa, joten asioita piti tarkastella myös perheen näkökulmasta”, Tamminen selventää valintaansa.

Teme tykkää ”skruibailla”

Teme tunnetaan näyttävistä maaleistaan. Ihan ilmaiseksi ne eivät synny, vaan jokaisen maalin takana on liuta harjoitustunteja. ”Nuorena poikana ihailin Riku Laakson ja Ari-Pekka Tuomen maalintekotaitoja. Erityisesti Rikun kierreheitot, skruibat, ovat olleet sellaisia, joita olen halunnut imitoida”, Teemu valottaa heittojensa alkulähteitä.
Ari-Pekka Tuomi tunnettiin hyvänä maalintekijänä, jonka heitot olivat ns. perusheittoja, pompun kautta maaleja –tyyppisiä toteutuksia. Maaleja syntyi, vaikka ei aina niin näyttäviä. ”Tykkään skruibailla, mutta tiedän, että minun pitäisi keskittyä enemmän ihan perusheittojen tekemiseen”, Teemu kertoo.

Andreas Rönnberg on odotettu vahvistus

”Kriston (Järve) lähdön jälkeen odotan innolla Gean (Andreas Rönnberg) kanssa pelaamista”, Tamminen kertoo. Laitahyökkääjän kaveriksi tuleva Rönnberg on yksi Suomen kiinnostavampia käsipalloilijoita. Hänet on valittu Suomen parhaaksi käsipalloilijaksi vuosina 2006, 2013 ja 2013.