Käsipallon SM-liiga jatkuu Suomen kannalta iloisesti päättyneen maajoukkuetauon jälkeen, kun ÅIFK Turusta saapuu vierailulle Cocks Areenalle. ÅIFK hävisi kauden ensimmäisen ottelunsa Cocksille 26-37, mutta on sen jälkeen parantanut otteitaan ja taistelee tosissaan ylemmän loppusarjan paikasta.

Dicken ongelmissa

Ennen maaottelutaukoa Dicken kävi pelaamassa ÅIFK:n vieraana. ÅIFK haastoi sarjan kolmantena olevaa Dickeniä kunnolla, ottelu ratkesi vasta viimeisen kymmenen minuutin aikana, kun Dicken puristi 26-31 voiton ÅIFK:sta

Ottelun jälkeen Dickenin valmentaja Björn Monnberg kehui ÅIFK:ta

– Tämä oli kova ottelu. Åbo teki asiat meille vaikeiksi ja nämä olivat hyvät pisteet meille, Monnberg kertoi SM-liigalle ottelun jälkeen.

Levännyt Cocks

Viikonloppu oli Riihimäkeläisellä käsipallorintamalla iloinen monin puolin. Riihimäen Cocks sai tarvitsemansa levon maajoukkuetauon vuoksi, ja riihimäkeläispelaajat Roni Syrjälä ja Santeri Vainionpää olivat miesten maajoukkueen mukana viemässä Suomea MM2023 jatkokarsintaan. Syrjälä viimeisteli kolmeen otteluun yhdeksän maalia ja Vainionpää neljä maalia.

Riihimäen Cocks tulee otteluun varmasti levänneenä ja uudella energialla. Ottelu toimii myös hyvänä valmistavana otteluna Eurooppa Liigaa varten, kun Benfica Portugalista saapuu Cocks Areenalle tiistaina 16.11.

SM-liigan ottelu Cocks-ÅIFK alkaa Cocks Areenalla keskiviikkona 10.11. kello 18:30, ja on katsottavissa Cocks Areenalla sekä Veikkaus-TV:ssä ja Solidsportissa!

Peruslippu 15€
Opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet ja lapset 10€

Nähdään Cocks Areenalla!