Käsipallon miesten SM-liigaa on tälläkin kaudella hallinnut tuttu kaksikko. Kahtena edelliskautena SM-finaaleissa kohdanneet Riihimäen Cocks ja Dicken Helsingistä eivät ole antaneet muiden joukkueiden talloa varpailleen kuluvankaan kauden aikana ja näyttää vahvasti siltä, että ainakin liigan runkosarjan voittaja ratkotaan kaksikon kesken tänäkin vuonna. Kaikki tähän astiset ottelunsa voittanut Cocks on ollut sarjassa aivan omaa luokkaansa ja Dickenin toistaiseksi ainoa pistemenetys on tappio Cocksille joukkueiden ainoassa keskinäisessä kohtaamisessa.

SM-liigan runkosarjan voiton kannalta erittäin oleelliset kaksi jäljellä olevaa ottelua Cocksin ja Dickenin välillä pelataan tällä ja ensi viikolla. Ensin kuluvan viikon keskiviikkona joukkueet iskevät yhteen Dickenin kotikentällä Pirkkolassa ja ensi viikon sunnuntaina on edessä uusi taistelu Riihimäen Urheilutalolla. Valtavan kiireisen ottelurupeaman Pirkkolassa käynnistävä Cocks ehtii otteluiden välissä puolentoista viikon aikana pelaamaan peräti viisi muuta ottelua, joista kahden SM-liigapelin lisäksi kolme pelataan harjoitusturnauksessa Norjassa. Kiirettä ja kovaa rasitusta tulee siis loukkaantumisten vaivaamalle riihimäkeläisryhmälle riittämään. Eikä tiukka ottelutahti suinkaan toiseen Dicken-kohtaamiseen lopu, vaan senkin jälkeen edessä on vielä neljä ottelua tiuhaan tahtiin ennen helmikuun puolivälissä odottavaa kymmenen päivän pelitaukoa.

Vaikka Cocks ja Dicken miehittävät SM-liigan sarjataulukon kärkipaikkaa tasapistein, on Cocksilla vahva niskalenkki helsinkiläisistä kauden aiemmista kohtaamisista. SM-liigan ainoan kamppailun Cocks voitti loistavalla toisen jakson esityksellään kolmellatoista maalilla lukemin 27-40, eikä Suomen Cupin välierä Cocksin kotikentällä sujunut Dickeniltä yhteen paremmin. Cocks puolusti Dickenin hyökkäysaseet täysin näkymättömiin ja vei finaalipaikan suvereenin esityksen jälkeen lukemin 28-14. Altavastaajana tuleviin koitoksiin lähtevän Dickenin mahdollisuudet piilevätkin epäilemättä Cocksin armottomassa ottelutahdissa, joka yhdistettynä pitkäaikaisloukkaantuneiden lisäksi pienemmistäkin kolhuista kärsivään pelaajistoon saattaa avata muillekin liigajoukkueille mahdollisuuksia yllättää hallitseva mestari.

Dicken – Cocks Ke 21.1. klo 19:15 Pirkkolan Palloiluhalli

Kuva: FSC Media / RFL