Liettualaismaalivahti Giedrius Morkunas siirtyy kesällä Islannin hallitsevasta mestarijoukkueesta Haukarista Riihimäen Cocksin riveihin. Vuodesta 2012 islantilaisjoukkuetta edustanut 29-vuotias Morkunas saapuu Cocksiin kaudeksi 2017-18 kaksivuotisella sopimuksella.

Haukarin riveissä Morkunas voitti kahdesti Islannin mestaruuden ja osallistui kaikkina viitenä kautenaan EHF Cupin karsintakierroksille onnistumatta kuitenkaan kertaakaan raivaamaan tietään lohkovaiheeseen asti. Ennen siirtymistään Islantiin Morkunas ehti pelaamaan Baltian liigassa Cocksia vastaan VHC Sviesan riveissä. Tällainen kohtaaminen tapahtui muun muassa keväällä 2011 Vilnassa, jossa Sviesa kukisti Cocksin BHL:n pronssiottelussa maalein 24-25 (9-12).

Haukarin riveissä Morkunas on kahden Islannin mestaruuden lisäksi valittu kahtena viime kautena Islannin liigan parhaaksi pelaajaksi.

Liettuan maajoukkueessa Morkunas on viime vuodet kuulunut vakiokalustoon. Viimeisimmät maaottelut Morkunasilla on viime marraskuulta Ranskaa ja Norjaa vastaan.  32-29-voitossa tulevaa MM-hopeamitalisti Norjaa vastaan Morkunas valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.

 

 

 

 

Nimi: Giedrius Morkunas

Pelipaikka: Maalivahti

Syntymäaika: 7.11.1987

Pituus: 188 cm

Paino: 93 kg

 

 

 

 

 

 

Kuvat: Kokkuta Management ja Haukar