Edustusjoukkue palauttelee tällä viikolla vielä muutamissa treeneissä, ja vetää kautta yhteen. Etukäteen asetetut tavoitteet, Suomen ja Baltian mestaruus sekä pistetilin avaaminen EHF Cupissa saavutettiin. Hyvällä omallatunnolla voidaan kuitata, että jälleen pelattiin edellistä parempi kausi.
Kauden kruununa voidaan pitää viime keskiviikkona kuitattua kymmenettä Suomen mestaruutta. Se ei irronnut helpolla: Cocks hävisi hieman yllättäen ensimmäisen finaalin kotonaan 26-29. Pirkkolassa Dicken kaatui kuitenkin selvemmin, 22-26. Toisessa kotiottelussa oltiin taas vaikeuksissa: voitto irtosi vasta jatkoajalla 26-25. Dickenin naiset olivat ottaneet aiemmin jo Suomen mestaruuden, ja Pirkkolassa Dickenin miehet taistelivat viimeiseen asti taipuen yhden maalin erolla Cocksille 27-28. Näin Cocks pääsi juhlimaan kaiken kaikkiaan kymmenettä Suomen mestaruutta.
Kaiken kaikkiaan Cocks pelasi kaudella huikeat 71 virallista peliä.
SM-liigassa Cocksin voittoputki katkesi, kun Cocks hävisi kaksi ottelua, välierissä GrIFK:lle ja finaalipeleissä Dickenille. SM-liigan maalitilaston kärkeä pitää Nico Rönnberg yhdessä HIFK:n Niclas Ahlgrenin kanssa.
Baltian liigassa Cocks on voittanut 40 peliä putkeen, ja Baltian mestaruus on seuralle kolmas perättäinen. Cocksin Aliaksandr Bachko valittiin Final4-viikonlopun arvokkaimmaksi pelaajaksi.
EHF Cupissa Cocks eteni toistamiseen karsinnoista lohkovaiheeseen, ja sai siellä ensimmäiset pisteensä voittaessaan RD Koperin vierasottelussa. Lohkovaiheen maalitilaston kärki oli Cocksin Nico Rönnberg.
Menestys on koko joukkueen menestys, ja maalitilastotkin kertovat paitsi maalintekijöiden onnistumisista, myös tilaa ja maalipaikkoja luoneiden pelaajien taidoista.
Kauden maalitilastopoiminnat:
(SM-liigassa + Baltian liigassa + EHF Cupissa)
Rönnberg 178 + 84 + 62 = 324
Tamminen 151 + 64 + 25 =240
Zupanjac 84 + 45 + 13 = 142
Bachko 70 + 50 + 16 = 136
Syrjälä 93 + 32 + 8 = 133
Basaric 80 + 40 + 9 = 129
Nenita 49 + 43 + 17 = 109
SM-liigan tilastot täällä.
Baltian liigan tilastot täällä.
EHF Cupin tilastot täällä.
Suomen Käsipalloliitto palkitsee kauden onnistujat ensi lauantaina 19.5. Helsingissä. Lippuja tilaisuuteen saa täältä.