Koulukäsisturnaus pelataan 29.-31.1.2020 Cocks Areenalla

Alakoulujen välinen koulukäsisturnaus tulee taas tuttuun tapaan vuoden alkuun. Ennätysmäärä joukkueita kisaa toisiaan vastaan kolmena päivänä. Säännöt on pelkistetty ja jokainen on kentällä tähti.

Keskiviikkona 29.1. pelataan 1. ja 2. luokan turnaukset. Torstaina otellaan 3. ja 4. luokan pelit ja perjantaina 5. luokan ottelut. 

Turnaus siirtyy ensimmäistä vuotta uudelle Cocks Areenalle ja tuttu konsepti on saatu muuttaa uusien puitteiden mukaiseksi. 

Kolmen päivän aikana areenalla tullaan näkemään 63 juniorijoukkuetta, 13 eri alakoulusta. Tänä vuonna on ilo saada mukaan Riihimäen lisäksi myös Tervakoskelta, Hausjärveltä ja Hyvinkäältä kouluja.

Käsipalloseura Riihimäen Cocks ry:n joka vuotinen koulukäsisturnaus on väylä liikuttaa koulupäivän aikana, tutustuttaa lapsia ja aikuisia lajiin sekä luonnollinen jatkumo syyskauden School Tour-kiertueelle. Toimitsijoina tänäkin vuonna nähdään sekä edustuksen että juniorijoukkueiden pelaajia. Tavoitteista suurin täyttyy, kun halli on täynnä iloisia liikkujia ja onnistumisen mahdollisuuksia.

Koulukäsipalloturnaus mahdollistetaan muun muassa Hämeenmaan Kannustajat-ohjelman kautta saadulla tukirahalla sekä kansainvälisen FCH Development Project tuen avulla.

 

Lisätietoja turnauksesta antaa seuran junioripäällikkö:
Viivi Kuja-Kyyny
viivi.kuja-kyyny(at).cocks.fi
044 586 4017

Turnauksen otteluohjelma: Otteluaikataulu, 2020, draft 3