Käsiseskarista edariin – ensimmäiset junnut kulkeneet koko Kukonpolun

Lokakuisella maajoukkuetauolla Cocksin miesten edustusjoukkueen treeneissä nähtiin historiallinen hetki, kun kolme B-junioria osallistui harjoituksiin. Hetken teki historialliseksi se, että kolmikko Miika Kaukoranta, Santeri Vainionpää ja Roope Ahlgren ovat ensimmäiset nykymuotoisen Kukonpolun kulkeneet pelaajat – käsiseskarista edustusjoukkueen harjoitusrinkiin saakka.

Cocks Areena on harjoitusviikolla täydessä mitassaan käytössä, ja valmentaja Gintaras Savukynas ohjeistaa junioreita kentän laidalta aivan samalla intensiteetillä kuin muitakin.

– Pojat pärjäävät joukkueen treeneissä aivan loistavasti, ei mitään ongelmia, hän kommentoi.
– Varmasti treeneissä on haastetta jo pelkän fyysisen koon puolesta, mutta katsopa kentälle: ottavat ihan samalla tavalla miestä kiinni, pysyvät vauhdissa mukana ja selvästi tykkäävät treenata, Savukynas iloitsee.

Hän toivoo, että treeneissä mukana oleminen nostaisikin pelaajan itsetuntoa ja pelaamisen iloa uudelle tasolle.
– Pelaaja ei ole koskaan valmis, aina on opittavaa. Ei edariin päästäkseen tarvitse olla valmis, kunhan asenne on oikea.

Treenin loputtua pojat itse ovat selvästi innoissaan.

– On ollut todella hauskaa, eikä liian vaikeaa vaikka haasteita onkin, he kommentoivat yhdestä suusta.

Savukynas toivottaa pojat treeneihin mukaan jatkossakin.

Varmasti moni nykyinen käsiseskarilainen ja junioripelaaja katsoo edustusjoukkueen pelaajia lähinnä katsomosta käsin fanittaen. Vielä kun kentällä vilisee vieraskielisiä pelaajia, voi tuntua mahdottomalta ajatukselta koskaan päästä edariin saakka. Kuitenkin koko Kukonpolun eli pelaajapolun idea on, että omista junioreista kasvaisi lahjansa ja taitonsa mukaisia pelaajia – ihan edariin saakka. Kolmikko Kaukoranta, Vainionpää ja Ahlgren ovat siitä nyt ensimmäiset esimerkit.

Kolmikon valmentajat Kai Elomaa sekä Antti Karjalainen ovat omista kasvateistaan luonnollisesti ylpeitä.

– Matka käsiseskarista edariin on ajallisesti pitkä, 10-12-vuotta. Tuolla välillä on juniorivalmentajilla, vanhemmilla ja erityisesti lapsilla itsellään iso rooli, Karjalainen toteaa.

– Juniorivalmennuksen tulee olla laadukasta ja suunnitelmallista, jotta eteneminen kausien sisällä sekä koko Kukonpolun ajan tarjoaa oikean kokoisen haasteen jokaiselle pelaajalle.

– Vielä B-pojissakin harjoittelusta vain noin 50% on lajiharjoittelua, 50% muuta kuin palloreeniä hallissa. Tämä luo monipuolisen pohjan ja helpottaa siirtymistä nopeampaan ja kovempaan harjoitustempoon esimerkiksi edustusjoukkueessa, kertoo Elomaa nykyisestä harjoittelusta B-pojissa.

– Vainionpää ja Kaukoranta ovat myös P02-maajoukkueen mukana ja kaikille on myös A-junnujen pelejä tiedossa eli pojat ovat hyvällä tiellä kohti omia tavoitteitaan.

– Kun pelaaja tekee oikeita asioita pitkäjänteisesti sekä intoa ja motivaatiota löytyy, niin on varmasti mahdollisuus nousta myös edustusjoukkueeseen, Karjalainen summaa.