Kai Elomaa, pelaajasta koutsiksi – kohti ammattivalmentajan tutkintoa

Kai Elomaa, Cocksin B-poikien valmentaja suoritti tänä syksynä seurassa ensimmäisenä valmentajana Taso2 valmentajakoulutuksen! Käsipalloliitto tarjoaa valmentajakoulusta kaikille käsipallovalmentajille aina Starttikurssista valmentajan ammattitutkintoon saakka. Kain tarina on hyvä esimerkki siitä miten lajissa voi pysyä mukana oman aktiivipeliurankin loputtua. Onnea Kaille suorituksesta ja tsemppiä alkaneelle kaudelle. 

Ajatus valmentamisesta syntyi kesällä 2013 Pohjolan Vesan innostaessa mukaan.
Siinä oli hyvä paikka päästä takaisin lajin pariin ja ”maksaa takaisin” kun omat aktiivipelit oli loppuneet jo 2007 kevääseen loukkaantumisten myötä.

Ensimmäiseksi joukkueeksi tuli 2003 syntyneet pojat jossa Vesan lisäksi valmensivat Antti Karjalainen ja Kimmo Helander. Poikia oli paljon joten oli perusteltua, että Vesaa lukuunottamatta kolme kokematonta koutsia oli yhden ikäluokan ympärillä. Kahdella joukkueella ja kahdella valmentajaparilla alettiin valmistautumaan ensimmäiseen kauteeni valmentajana.

”Sitoudun olemaan tässä mukana”

Heti seuraavana kautena Jaakko Horelli, toimiessaan Cocksin junioripäällikkönä, vinkkasi liiton järjestämästä taso 1 koulutuksesta. Taso1 tuki hyvin omaa ikäluokkaa jota valmensin ( 6-12vuotiaat) ja näin tuo tuli suoritettua heti. Taso ykkösen suorittamien tuntui myös luonnolliselta valinnalta koska mukaan oltiin lähdetty ajatuksella, sitoudun olemaan tässä mukana. Taso ykkösen jälkeen on tullut käytyä lyhyempiä koulutuksia muun muassa Liiketaito, Taitoc, sekä Käsipalloliiton valmennusseminaareja.

 (Kuva, Kai Elomaan kotialbumi)

Kehittyminen ja kouluttautuminen valmentajana luonnollinen jatkumo

Taso2 järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomeksi ja oli selkeä jatkumo omalla valmentajaurallani joka tukee hyvin kuluvaa kautta B poikien päävalmentajan toimessa. Taso2 suoritettiin 3 viikonlopun aikana kuten Taso1 mutta erona oli merkittävästi laajempi kotitehtävien määrä jossa muun muassa luotiin kausisuunnitelma joukkueelle ja videoitiin paljon erilaisia harjoituksia.

Kisakallio tarjoaa loistavat puitteet pitkiin viikonloppuihin. Viikonloppujen parasta antia olivat ryhmissä käytävät keskustelut, ja yhdessä läpi käydyt käytännön harjoitteet. Tuttu ja joskus yksinkertaiselta tuntuva asia muuttuu, kun sitä yhdessä käydään läpi. Mitä, missä ja varsinkin miksi?

Taso2 tutkinnolla meitä oli yhteensä 16 valmentajaa, (terveiset teltasta) koulutuksen anti oli merkittävän laaja ja tukee myös tulevaa ammattivalmentajan tutkintoani.

(Teksti, Kai Elomaa)

Seura kannustaa seuratoimijoita kouluttautumaan

Käsipalloseura Riihimäen Cocks ry haluaa tukea ja kannustaa valmentajia ja muita seuratoimijoita kouluttautumaan ja kehittymään tehtävässään seurassa, kuten Kai on tehnyt vuosien mittaan. Seuran koulutusohjelma on käynnissä tällä hetkellä. Seura tarjoaa matalankynnyksen koulutuksia toimihenkilöille ja asiasta kiinnostuneille.

Suomen Käsipalloliiton kautta järjestettävät Valmentajakoulutukset ovat  tarjolla seuran valmentajille, oman halun ja tavoitteen mukaan. Linkin kautta lisää tietoa liiton koulutustarjonnasta https://finnhandball.net/valmennus-ja-koulutus/ .

 

Lisätiedot seuran tarjoamista koulutuksista junioripäälliköltä:
viivi.kuja-kyyny(at) cocks.fi tai 044 586 4017