Cocksin edustusjoukkue aloitti uuden kauden torstai-iltana Alingsåsissa Ruotsissa, jossa vastaan asettui ElitCup-harjoitusturnausta isännöivä Alingsås HK. Cocksin tarkoituksena oli lähteä tosissaan haastamaan ennakolta vahvaksi tiedettyä kotijoukkuetta, mutta hyvin nopeasti kävi selväksi ettei joukkueesta siihen tällä kertaa ollut. Ottelun alku oli sentään tasainen ja ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen tilanne oli tasan 4-4. Tämän jälkeen Alingsås lisäsi kuitenkin kaasua ja Cocks jäi täysin lähtötelineisiin. Tauolle lähdettäessä ero oli kasvanut jo lukemiin 19-8.

Ottelun toinenkaan jakso ei tuonut parannusta Cocksin otteisiin. Yksikään vierasjoukkueen pelaajista ei tuntunut pääsevän omalle tasolleen, eikä minkäänlaista loppukiriä saatu aikaan. Suurin ero joukkueiden välillä oli pelituntumassa, sillä kotijoukkueella oli allaan jo neljä harjoitusottelua, kun Cocks taas esiintyi pelikentillä ensimmäistä kertaa kuukausiin. Tämän eron todella huomasi ja Alingsås lasketteli lopulta helppoon 35-20 voittoon.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki kiteytti ottelun kulun yhteen lauseeseen: ”Tässä ottelussa emme tulleet edes toiseksi.”

Cocksin maalintekijät: Kristian Jansson 4, Kristo Järve 4, Gheorghe Safronii 4, Teemu Tamminen 3, Andrei Buciuman 2, Roni Syrjälä 1, Antti Rogenbaum 1, Viacheslav Pylypenko 1

Cocks kohtaa ElitCupissa perjantaina ruotsalaisen Ystads IF:n ja lauantaina norjalaisen Elverumin.