Helvetia Anaitasuna EHF Cupin viimeinen kotivastustaja

Riihimäen Cocksin viimeinen EHF Cupin kotiottelu pelataan sunnuntaina Hämeenlinnan Elenia Areenalla. Vastaansa lohkojumbo Cocks saa espanjalaisen Helvetia Anaitasunan, joka on sarjataulukossa vain yhden sijan Cocksia edellä, mutta omaa silti vielä mahdollisuudet jatkopaikkaan. Anaitasunalla panoksia siis riittää, Cocks taas nollakerholaisena metsästää edelleen lohkovaiheen avauspisteitään.

Cocksin urakka EHF Cupin lohkovaiheessa alkoi helmikuun puolivälissä juuri Helvetia Anaitasunaa vastaan vieraskentällä Espanjassa. Cocks pysyi tuolloin pitkään kokeneempien vastustajiensa vauhdissa mukana, mutta putosi lopulta kuitenkin ratkaisevasti kyydistä ja hävisi ottelun maalein 30-24.

 

 

Anaitasuna on joukkueiden edellisen kohtaamisen jälkeen ollut vahvassa vedossa. EHF Cupissa Benfica ja Melsungen olivat kotikentillään parempia, mutta Pamplonassa lohkon ykkössuosikki Melsungen kukistui komeasti lukemin 23-22. Espanjan ASOBAL liigassa joukkueen tahti on ollut erinomaista ja viidestä viimeisestä ottelustaan Anaitasuna on hävinnyt vain yhden. Vahvojen esitystensä ansiosta joukkue on kavunnut sarjataulukossa ylöspäin ja on nyt viidennellä sijalla ja kiinni EHF Cup-paikassa myös ensi kaudelle.

Anaitasunan tasaisesta pelaajaryhmästä ei suuria tähtiä löydy. Cocksia vastaan joukkueen vaarallisinta antia edusti oikea laituri Alvaro Gaston Fernandez, joka osui tolppien väliin kuusi kertaa. Myös ruotsalaismaalivahti Henrik Nordlander säväytti vahvalla esityksellään. EHF Cupin 50 parhaan maalintekijän listalta Anaitasunan pelaajia löytyy vain yksi, oikea takamies Oswaldo Dos Santos Maestro, jonka 25 maalia oikeuttavat listan sijaan 20.

 

 

Myös Cocks on ollut vakuuttavassa iskussa viime aikoina. Valtavasta pelimäärästä huolimatta työtapaturmia ei joukkueelle ole sattunut, vaan kaikki vastustajat niin SM-liigassa kuin Baltian liigassakin on kaadettu erinomaisella ammattiylpeydellä. Myös EHF Cup-taipaleen voi sanoa sujuneen hyvin, vaikka pistesaldo edelleen pyöreää nollaa näyttääkin. Espanjan reissun jälkeiset kolme ottelua ovat kaikki päättyneet yhden tai kahden maalin tappioon ja hieman paremmalla onnella pisteitä saattaisi olla koossa jo reilumpikin määrä. Muiden lohkojen jumbojoukkueisiin verrattuna Cocksin maalisuhde -10 on selkeästi pienin. Lohko D:n tasaisuudesta kertookin paljon se, että neljän kierroksen jälkeen ensimmäisen ja viimeisen joukkueen maalisuhteiden erotus on ainoastaan 26 maalia, kun esimerkiksi lohko C:ssä sama lukema on 82.

Jos Anaitasunan pelaajat eivät EHF Cupin maalintekijätilastossa pääse juhlimaan, on kyseinen luettelo cocksilaisittain huomattavasti mukavampaa luettavaa. Nico Rönnberg on kivunnut listalla jo jaetulle neljännelle sijalle 34 maalillaan ja Teemu Tamminen löytyy seitsemänneltä sijalta 31 maalillaan. Andrei Novoselov ja Yury Lukyanchuk mahtuvat myös kolmenkymmenen parhaimman maalintekijän joukkoon.

EHF:n kierrosennakko: http://www.eurohandball.com/article/28210

 

Cocks – Helvetia Anaitasuna

Sunnuntai 26.3. klo 17:00
Elenia Areena, Hämeenlinna

Pääsyliput:
Aikuiset 15 euroa
Lapset, opiskelijat ja eläkeläiset 10 euroa

Pääsyliput vain ovelta ja vain käteisellä!