Gintaras Savukynas Cocksin päävalmentajaksi | Gintaras Savukynas new Cocks headcoach

Käsipalloseura Riihimäen Cocks ry on solminut 2 + 2 -vuotisen valmentajasopimuksen liettualaisen Gintaras Savukynaksen kanssa. 45-vuotias kahden lapsen isä on viimeksi toiminut Norjalaisen Bergsøy IL:n toiminnanjohtajana, käsipallojaoston koordinaattorina sekä miesten joukkueen päävalmentajana.

Pitkän käsipallouransa aikana Savukynas on itse pelannut ammattilaisena Liettuassa, Islannissa, Sveitsissä sekä Norjassa. Hän on pelaajana osallistunut vuonna 1997 MM – ja 1998 EM – lopputurnaukseen Liettuan maajoukkueen kanssa.

Valmentajana liettuaa, englantia, venäjää sekä norjaa puhuvalla Savukynaksella on kokemusta Liettuasta, Valko-Venäjältä, Islannista sekä Norjasta. Isoimpina meriitteinään mainittakoon Liettuan miesten maajoukkueen päävalmentajana toimiminen 2009 – 2014 sekä BGK Meshkov Brestin päävalmentajana toimiminen 2010 – 2012.

”Savukynaksen kautta pyrimme viemään Cocksia jälleen askeleen ammattimaisempaan suuntaan. Seurassamme on nyt kahden uuden työntekijän myötä neljä täysipäiväistä henkilöä töissä”, toteaa seuran puheenjohtaja Jari Viita Riihimäelle vakituisesti asumaan muuttavasta Savukynaksesta.

Riihimäen Cocksin organisaatiossa toukokuun alussa aloittaa uusi toiminnanjohtaja Tommi Lindroos. Hänen lisäkseen seuran palkkalistoilla on 12 – 19 -vuotiaista vastaava valmennuspäällikkö Jaakko Horelli sekä alle 12 -vuotiaista vastaava juniorivastaava Roni Syrjälä.

Handball Club Riihimäki Cocks has signed a 2 + 2 -year coach contract with Lithuanian Gintaras Savukynas. 45 – year old, father of two, Savukynas comes to Riihimäki from Norwegian Bergsøy IL, where he worked as a coordinatior of the handball section, General Manager as well as the head coach of the men´s team.

During his long career in handball Savukynas has played as a professional handball player in Lithuania, Iceland, Switzerland and Norway. As a player he participated 1997 World championship final tournament as well as 1998 European championship final tournament.

As a coach Lithuanian, English, Russian and Norwegian speaking Savukynas has experience in Lithuania, Belarus, Iceland and Norway. As the biggest merits to be mentioned he has worked as a Lithuanian men’s national team head coach 2009-2014 as well as BGK Meshkov Brest head coach 2010-2012.

”Through Savukynas we strive to bring Cocks one step closer to professional direction. Our Club has all together four fulltime persons working for the club”, states club President Jari Viita about Savukynas, who is moving to live in Riihimäki.

Riihimäki Cocks has 3 other fulltime employees. In the beginning of May starts the new Executive Director Tommi Lindroos and in addition to him there is head of coaching Jaakko Horelli and head of junior department Roni Syrjälä working for the club.

 

Lisätietoja | Further information

 

Jari Viita

Puheenjohtaja | President

Käsipalloseura Riihimäen Cocks ry

+358 500 480 744

jari@viita.fi