Keskiviikko 12. syyskuuta merkitsee melkoista merkkipaalua niin Riihimäen Cocksin kuin koko suomalaisen käsipallonkin historiassa. Edessä on kautta aikain ensimmäinen VELUX EHF Champions Leaguen eli Mestarien liigan ottelu, kun Cocks saa vieraakseen espanjalaisen Abanca Ademar Leonin.
Cocks avasi kotimaisen SM-liigakauden viikonloppuna niukahkolla vierasvoitolla SIF:sta. Päävalmentaja Gintaras Savukynas näki tuon ottelun voiton ohella vielä hiukan hakemisena, mutta kaikkiaan kuitenkin hyvänä valmistautumisena keskiviikon koitokseen.
– Meiltä puuttui ensimmäisessä liigapelissä tasaisuus. Hyvän alun jälkeen vähän löysäsimme ja päästimme vastustajan johtoon. Toisella jaksolla meidän piti tehdä ennakoitua kovemmin töitä saadaksemme positiivisen tuloksen, Savukynas kertasi.
– Meidän pitää parantaa siinä, että pidämme keskittymisen täydellisenä koko ottelun ajan. Se oli meille kuitenkin arvokas kokemus ennen ”isojen” pelien alkamista sen osalta, että tiedämme nyt mihin pitää panostaa.
Keskiviikon vastustaja Ademar Leon on Savukynasin papereissa lohkon ennakkosuosikkeja, joten Cocksin Mestarien liigan taival alkaa heti melkoisella haasteella.
– Ademar Leon on erittäin kokenut joukkue, jolla on pitkä menestyksen historia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Se että Ademar on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut kuudesti Mestarien liigan lohkovaiheessa kertoo siitä kuinka vahva ja vakaa joukkue on kyseessä, Savukynas muistuttaa.
– Heillä on ensinnäkin erittäin joustava puolustus, jolla on runsaasti keinoja vastustajan pelin vaikeuttamiseksi. Lisäksi heillä on toisessa päässä kenttä isokokoisia heittäjiä. Joukkueessa on lisäksi kaksi – tai jopa useampia – pelaajia joka pelipaikalle, mikä antaa heille mahdollisuuden pitää kovaa tempoa läpi ottelun.
Cocks kunnioittaa nimekästä vastustajaa, mutta lähtee rohkeasti haastamaan espanjalaisia. Savukynas lähtee siitä, että keskiviikkona kentällä näytetään kaikki osaaminen ja taistelutahto.
– Asenteemme ja taistelutahtomme ovat meidän parhaat aseemme kaikissa Mestarien liigan otteluissa. Tällä meille uudella tasolla jokainen ottelu on meille ”iso finaali” tällä hetkellä, mutta uskon että joissain näistä edessä olevista ”finaaleista” myös voitamme, Savukynas sanoo.
Helppoa tämä ei avausottelussa kuitenkaan tule olemaan.
– Meidän on vaikea millään lailla yllättää niin kokenutta joukkuetta kuin Ademar Leon, mutta jos pelaamme sydämellä, meillä on mahdollisuus haastaa heidät ja hakea tulosta myös keskiviikkona, Savukynas uskoo.
Lähtökohdat otteluun ovat Cocksin kannalta sikäli hyvät, että miltei kaikki pelaajat ovat Savukynasin käytettävissä.
– Keskiviikkoa ajatellen kaikki pelaajat paitsi Theo Westerlund ovat valmiina taistoon.
VELUX EHF Champions League
Riihimäen Cocks – Abanca Ademar Leon
Vantaan Energia Areenalla keskiviikkona 12.9. kello 18.15 alkaen.
Pääsyliput otteluun: http://cocks.fi/edustusjoukkue/paasyliput/