Cocks taipui taistellen Ademar Leonille

Riihimäen Cocksin hyvät otteet käsipallon VELUX Champions Leaguessa saivat jatkoa lauantaina. Cocks taisteli hyvin lohkon kärkipaikoista kamppailevan Ademar Leonin vieraana, mutta joutui taipumaan tappioon maalein 20-23 (11-14).

Cocks oli ottelussa takaa-ajajan roolissa pitkään, mutta ei päästänyt espanjalaisia lopulliselle karkumatkalle. Toisen jakson lopulla ero kuitenkin oli parhaimmillaan jo seitsemän maalia ja Ademar tiukasti kiinni voitossa. Ottelun lopussa Cocks sai vielä hyvän loppukirin aikaiseksi, mutta pisteisiin saakka tämä ei lauantaina riittänyt.

Voitto nosti Ademar Leonin ainakin sunnuntaihin saakka lohkon kakkossijalle. Cocks jatkaa tappiosta huolimatta lohkossa viidentenä, mutta teoreettinen mahdollisuus jatkopaikkaan meni tappion myötä. Seitsemän maalia Leonissa heittänyt Nico Rönnberg jatkaa maalintekijätilaston jaetulla kärkipaikalla.

Cocks matkaa tulevalla viikolla keskiviikkona lohkovaiheen viimeiseen vierasotteluun Dinamo Bukarestia vastaan. Lohkovaiheen päätösottelu pelataan Vantaalla Wisla Plockia vastaan keskiviikkona 28.11. kello 18.15.

Ademar Leon – Riihimäen Cocks 23-20 (14-11)

Cocksin maalintekijät: Nico Rönnberg 7, Teemu Tamminen 5, Davor Basaric 4, Sasa Puljizovic 2, Vitalie Nenita 1, Andrei Novoselov 1

2 min. ulosajot: Ademar 0x2min., Cocks 3x2min.

RIIHIMÄEN COCKS

Lisätiedot: Puheenjohtaja Jari Viita, jari(at)viita.fi, +358 500 480 744