Cocks jälleen Suomen Cupin valtias!

17.12.2006 Riihimäen Cocks juhli Helsingin jäähallissa seurahistoriansa ensimmäistä Suomen Cupin voittoa. Edelliskauden tuplamestari BK-46 kaatui finaalissa murskalukemin 39-19 ottelun parhaan maalintekijän Teemu Tammisen johtaessa ilotulitusta yhdeksällä maalillaan. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kapteeni Antti Valo pääsi nostamaan mestaruuspystin ilmaan jälleen yhden Suomen Cupin voiton merkiksi. Kymmenen vuoden aikana Cocks on kruunattu Cupin mestariksi kahdeksan kertaa ja Suomen mestariksi yhtä useasti. Tamminen ja Valo ovat ainoina pelaajina olleet voittamassa kaikkia näitä mestaruuksia.

 

pid_0610

 

Helpolla ei kuitenkaan mestaruus tällä kertaa irronnut. Grankulla IFK tuli Energia Areenalla pelattuun finaaliin erittäin hyvin latautuneena ja Cocksilla oli puolestaan pahoja vaikeuksia saada konettaan käyntiin. Kahdentoista minuutin pelin jälkeen GrIFK johti ottelua tyrmäävästi maalein 3-9. Granin vahvan alkurynnistyksen pääarkkitehtejä olivat erinomaisesti esiintynyt maalivahti Atte Pakarinen ja jo aikaisessa vaiheessa erikoisvartiointiin joutunut Alexander Von Numers. Cocksille ongelmia aiheutti varsinkin liian huonolla tasolla ollut puolustus- ja maalivahtipeli, jonka seurauksena omissa soi aivan liian usein. Kovinkaan paljon paremmin ei kulkenut hyökkäyspäässäkään ja vaikka eroa saatiinkin avausjakson edetessä hieman kavennettua, lähdettiin tauon viettoon GrIFK:n johtaessa maalein 14-16.

Heikosti sujuneen avauspuolikkaan jälkeen Cocks ryhdistäytyi. Tauon jälkeen voimasuhteet alkoivat kääntyä vahvemmin ja vahvemmin Cocksin puolelle ja reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen Nico Rönnberg siirsi kukkolauman ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin johto oli jo kuuden maalin suuruinen eikä kauniaislaisilta löytynyt enää rahkeita vastata Cocksin vahvaan loppuvetoon. Ainoastaan hurjat 13 maalia ottelussa iskenyt Sten Toomla jaksoi uskoa itseensä loppuun asti ja piti osumillaan huolen siitä etteivät Cocksin voittolukemat kasvaneet aivan mahdottomiksi. Cocks vei ottelun toisen jakson nimiinsä maalein 23-13 ja koko ottelun lopulta lukemin 37-29.

 

pid_0471

 

Finaalin parhaana pelaajana palkittiin Cocksin kymmenen maalia iskenyt Nico Rönnberg. Naisten Cup – mestaruuden vei Dicken, joka kukisti finaalissa Sjundeå IF:n maalein 13-27.

Cocks – GrIFK 37-29 (14-16)

Maalintekijät:

Cocks: Rönnberg 10, Tamminen 6, Bachko 5, Tuominen 3, Lukyanchuk 3, Nenita 3, Syrjälä 2, Sjöman 2, Valo 1, Kaliarovich 1, Silva 1

GrIFK: Toomla 13, Silfver 5, Von Numers 5, Forss 3, Sjöblom 2, Olsson 1

[Best_Wordpress_Gallery id=”7″ gal_title=”Cocks – GrIFK”]

Kuvat: FSC Media