Tytöt matkasivat lauantaina Kirkkonummelle aikaiseen aamupeliin kahdeksan hengen voimin, ilman varsinaista maalivahtia. Cocks avasi ottelun maalinteon ja pelin ensimmäiset viisi minuuttia olivat tasaista vääntöä tilanteeseen 4-3 asti. Tämän jälkeen kokeneempi KyIF karkasi omille teilleen ja erätauolle mentiin tilanteessa 15-5. Toinen puoliaika oli hyvin pitkälti KyIF:n näytöstä. Väsymys alkoi painamaan jaloissa ja KyIF:n nopealiikkeiset tytöt ottivat tästä kaiken irti, loppulukemat 31-10.

Pienestä maalimäärästä huolimatta, ratkaisuja saatiin aikaiseksi mukavasti. Hieman paremmalla onnella lukuisista tolpista ja täpäristä ohi heitoista olisi syntynyt parempaakin tulosta. Viivapellillä ja laitojen sisäänjuoksuilla saatiin aikaiseksi myös hyvin paikkoja, joista vihellettiin lopulta kuusi 7m -heittoa. Näitä tosin ei kovin hyvin saatu hyödynnettyä.

Ada Viitamäki(7), Sofia Joutjärvi(1), Viivi Keippikä(1), Emily Pilvilä(1), Alina Maltomäki, Saara Itäaho, Anu Nenonen, Ada Nordlund