Baltian viikonloppu onnistui erinomaisesti

Paavo Nelken debyytti Cocksin vastuuvalmentajana olisi tuskin voinut paremmin sujua. Joukkueen ryöstöretki Baltiaan oli erittäin onnistunut, kun niin Põlva Serviti kuin Tenax Dobelekin joutui tunnustamaan Cocksin paremmakseen. Kun Baltian liigan B-lohkon kaikki joukkueet ovat pelanneet neljä ottelua, komeilee Cocks sarjataulukon ykkösenä puhtaalla pelillä ja täysillä kahdeksalla pisteellä. Toisena oleva Põlva Serviti on jäänyt jo kolme pistettä kukkolaumasta jälkeen. A-lohkon kärjessä jatkaa ZTR Zaporozhye.

Lohkojen tilanteet: http://www.baltichandball.net/standings

Lauantaina Cocks kävi tiukan taistelun Põlva Servitin kanssa. Johtoasema vaihteli ottelun avausjaksolla puolelta toisella ja lopulta tauolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa niukasti yhden maalin erolla lukemin 15-14. Toisen jakson alussa Cocks tehtaili kolme peräkkäistä maalia ja nappasi johtopaikan taas itselleen. Tästä johdosta joukkue ei enää suostunut luopumaan ja vahvan viimeisen kymmenminuuttisen aikana ratkaisi ottelun lopullisesti edukseen.

Tärkeän voiton avaintekijöitä olivat vahvasti hyökkäyspäässä esiintynyt takamieskolmikko Rönnberg-Bachko-Nenita ja hyvän ottelun maalissa pelannut Vitalii Shitsko. Kun Serviti joutui turvautumaan erikoisvartiointiin Nico Rönnbergin pysäyttämiseksi, jäi Aliaksandr Bachkolle tilaa tehdä tuhojaan. Kaikkein vahvimman sisääntulon otteluun esitti kuitenkin Vitalie Nenita, joka irti päästyään iski peräti yhdeksän maalia erinomaisella heittoprosentilla.

Põlva Serviti – Cocks 26-31 (15-14)

Maalintekijät:

Põlva Serviti: Liubchenko 6, Chezlov 5, Sillaste 5, Sarapuu 2, Muuga 2, Gristsuk 2, Varul 1, Rudissaar 1, Aizatullov 1, Sokk 1

Cocks: Nenita 9, Lukyanchuk 8, Rönnberg 5, Bachko 5, Novoselov 2, Tuominen 1, Syrjälä 1

 

polva-cocks2

 

Sunnuntain otteluun Tenax Dobelea vastaan Cocks joutui lähtemään lyhyen palautumisajan ja pitkän matkustamisen rasittamana. Tämä ei joukkuetta suuremmin haitannut, sillä ottelu oli käytännössä ohi jo ensimmäisten kymmenen peliminuutin ja 0-8 – lukemien jälkeen. Cocksin maalilla pelannut Kirill Morozov laittoi yhdessä hyvin toimineen puolustuksen kanssa luukut totaalisesti kiinni ja samaan aikaan hyökkäyspäässä onnistumisia satoi laajalla rintamalla. Pelin edetessä Cocksinkin ote hieman löystyi ja Tenax pääsi myös maalien makuun. Yhdeksän maalin taukojohto kertoi kuitenkin selkeää kieltä joukkueiden voimasuhteista.

Ottelun toisella jaksolla Cocks ei enää alun kaltaiseen liitoon yltänyt, eivätkä johtolukemat enää kasvaneet suuremmiksi. Cocksin peliä häiritsi läpi ottelun suuri määrä jäähyjä ja välillä joukkue joutui taistelemaan pitkiä aikoja kahdenkin pelaajan vajauksella. Ottelun ratkaisu oli kuitenkin nähty jo aikoja sitten ja lopulta viimeisen viiden minuutin aikana iskettyjen neljän maalin seurauksena voittolukemiksi muodostui puhdas kymmenen maalin vierasvoitto lukemin 23-33.

Tenax Dobele – Cocks 23-33 (8-17)

Maalintekijät:

Tenax Dobele: Arajs 8, Politers 5, Bilkstis 3, Pancenko 2, Straume 2, Hovratovics 1, Ermanis 1, Krivmanis 1

Cocks: Rönnberg 9, Bachko 8, Tuominen 4, Lukyanchuk 3, Syrjälä 3, Safronii 2, Novoselov 2, Sjöman 1, Silva 1

 

polva-cocks4

 

Kuvat ottelusta Põlva Serviti – Cocks: EST Handball

Lisää kuvia osoitteessa: https://www.facebook.com/pg/Estonianhandball/photos/?tab=album&album_id=1503497389679519