Cocks otti eilen vierasvoiton Myyrmäen Urheilutalolla Atlas Vantaasta 27-31 (12-17).
Ensimmäisen kahdeksan minuutin jälkeen kotijoukkue oli hätää kärsimässä, kun taululla lukemat olivat Cocksin hyväksi 0-7. Kylmä alkuherätys kuitenkin toimi, ja Atlas kiri seuraavan kymmenen minuutin aikana kahden maalin päähän. Tauolle mentiin Cocksin johtaessa viidellä maalilla.

Toinen jakso alkoi samalla kaavalla: ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ero repesi kymmeneen maaliin Cocksin hyväksi. Viimeisen vartin aikana Atlas kiri, mutta loppulukemaksi saatiin selvä voitto 27-31.

Atlas Vantaan päävalmentaja Toni Kallion mukaan voitto annettiin liian helposti Riihimäelle. Cocksin valmentaja Gintaras Savukynas puolestaan moitti pelaajiaan lepsuilusta toisella jaksolla.

 Kolme tähteä pelissä saanut Cocksin Nico Rönnberg kommentoi:

”Alku oli meiltä tosi hyvä. Pelasimme kärsivällisesti, ja samoin toisenkin jakson alussa. Saimme hyvän eron, mutta päästimme Atlaksen mukaan peliin omien virheittemme kautta. Puolustus ei ollut lopussa veskarin apuna niin kuin olisi pitänyt.”
”Otamme pelistä mukaan hyvät alut, mutta huonompia jaksoja pitää parantaa, ja karsia teknisiä virheitä.”

Atlas Vantaa – Cocks 27-31 (12-17)

Maalintekijät
Rönnberg Nico 9, Tamminen Teemu 7, Bachko Aliaksandr 4, Westerlund Theo 2, Tsitou Aliaksandr 2, Novoselov Andrei 2, Basaric Davor 2, Zaitsau Viktar 1, Syrjälä Roni 1, Kovalenko Viktor 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Rönnberg Nico, Cocks 3
Laitinen Tuomas, Atlas Vantaa 2
Tamminen Teemu, Cocks 1