Valtion Liikuntaneuvosto esittää tukea Riihimäen Käsipalloareenalle

Käsipalloseura Riihimäen Cocks saa aihetta juhlaan myös kentän ulkopuolella!

Valtion Liikuntaneuvosto on päättänyt esittää liikunnanrakentamisen valtiontukea Riihimäelle rakennettavalle käsipalloareenalle. Kyse on lisämäärärahasta, joka on mahdollista saada Veikkauksen jakamattomista voittovaroista rahapeliyhtiöiden fuusion yhteydessä vielä tänä vuonna.

-Kaikkien aikojen käsipallokevät ja -kesä jatkuu nyt tällä tavoin Riihimäellä. Baltian liigan voitto tuntui hienolta, mutta tämä päätös tuntuu vielä hienommalta, iloitsee Cocksin manageri Jari Viita.

-Hankkeessa rakennetaan yksityisellä rahalla Riihimäelle uusi palloiluhalli erityisesti palloilulajien tarpeita varten. Hallin koko mahdollistaa myös kansainvälisten otteluiden pelaamisen ja näin Suomenmestarit Riihimäen Cockskin voisi pelata kv-pelejään kotikaupungissaan, kirjoittaa Valtion Liikuntaneuvoston puheenjohtaja Timo Heinonen blogissaan.

Käsipallon ja Cocksin junioritoiminnan suosio on johtanut seuraa vuosi vuodelta haastavampaan tilanteeseen harjoitustilojen osalta. Ryhmien määrä ja ryhmäkoot ovat kasvaneet jäsenistön lukumäärän myötä.

-Oma hallimme mahdollistaa sen, että jäsenistömme saa elintärkeitä lajiharjoittelutunteja myös tulevaisuudessa, Viita kommentoi.