Riihimäen Cocksille 45 ensimmäistä minuuttia oli yhtä tuskaa
keskiviikkona käsipallon SM-liigassa. Riihimäkeläisten onneksi peli
kestää 60 minuuttia. BK-46 Raaseporista hyytyi tuon vartin aikana
lukemiin 35-30 (14-17).
– Miten voi kestää 45 minuuttia, että ruvetaan oikeasti tappelemaan
pisteistä. Siihen asti peli oli sellaista puolittaista mukanaoloa, eikä
liikettä ollut kummassakaan päässä, Cocksin valmentaja Kaj Kekki
manasi.
– Tässä joukkueessa tuntuu olevan epätavallisen paljon sellaisia
pelaajia, että jos ei onnistuta heti ensimmäisellä minuutilla, sitten
menee ihan räiskimiseksi.
Ensimmäisen jakson Cocks olikin lähinnä kuutamolla. Tasaisen alun
jälkeen Karjaa sai niskalenkin isännästään vartin kohdalla, kun Robin
Karlsson ja Jasper Hellberg osuivat peräkkäin laidoiltaan sekä tällä
kertaa varsin tehokkaaksi osoittautunut Janis Selge takamiehen paikalta.
Tätä eroa Cocks yritti saada kiinni koko avausjakson, mutta ei siinä
onnistunut.
Ainoastaan Gheorghe Safroniin korkealta putoilleet pommit onnistuivat
eksyttämään erinomaisesti torjuneen Mikael Heinosen.

Selge oli päävastuussa Karjaan ripeästä pelistä. Pallo liikkui
nopeasti, ja sitä jaettiin vauhtiin tai suoraan ilmaan kaverille. Nopeat
siirrot olivat Cocksille myrkkyä.
– Maaleja tuli molemmista laidoista ja takaakin. Toiselle jaksolle
muutimmekin vähän puolustusta ja otimme laidat kiinni, joten Karjaan
piti yrittää keskeltä, Kekki totesi.
Kotijoukkueen paras tsemppi avausjaksolla tulikin yllättäen neljällä
kuutta vastaan alivoimasta, jonka joukkue taisteli ilman takaiskuja
erän loppupuolella.
Safroniille avautui jäähysumassa paras paikkakin, mutta mies heitteli
ohi maalista.

Toisella jaksolla Cocksin takaa-ajo käynnistyi jo avauskympillä. Antti
Rogenbaum, Roman Protcenko ja Antti Valo kiilasivat isännät maalin
päähän 18-19-lukemiin.
Varsinainen taisto alkoi silti vasta Timo Puhakan tultua maaliin.
Ajoittain mies torjui koppakuoriaisena selälläänkin. Pallo alkoi
hylkiä Cocks-verkkoa ja torjunnat toivat aseet myös takaa-ajoon.
Teemu Tamminen keskittyi aiempaa paremmin maalintekoon ja latasi jaksolla
seitsemän osumaa. Antti Rogenbaum teki hyvin tilaa viivalla. Kristian
Jansson tasoitti ensimmäisen kerran alun jälkeen puntit 22-22-lukemissa
40 minuutin kohdalla.
Jälleen Cocksin alivoima oli rautaa, kun kahden miehen osin
päällekkäisestä jäähystä selvittiin 3-2-maalein voittajana.
Lopussa Puhakka torjui peräkkäin niin Selgen, Robin Karlssonin kuin
Fredrik Adamssoninkin yritykset.
– Pari peliä mv-peli onkin ollut ihan hukassa. Timppa on hyvä aina, kun
tulee peliin kesken penkiltä, Kekki arvioi.
Cocksille voitto tiesi pysymistä ilman tappioita liigan kärkipaikoilla.

Cocks: Antti Rogenbaum 7, Tamminen 7, Safronii 6, Kristo Järve 5,
Protcenko 4, Jansson 3, Valo 2, Roni Syrjälä 1.
BK-46: Selge 8, Jasper Hellberg 6, Karlsson 4, Sam Sjöman 4, Adamsson 3,
Mario Karuse 3, Olli-Pekka Korpimäki 2.

Teksti: Aamuposti