Siuntio mursi Cocksin taian

Runkosarjan 20. ottelussa se sitten tapahtui, Cocks hävisi ensimmäisen SM-liigaottelunsa kuluvalla kaudella. Voittoa pääsi villisti tuulettamaan ottelua keskiviikkoiltana isännöinyt Sjundeå IF, joka säväytti erityisesti vahvalla hyökkäyspään tekemisellään. Siuntion ja koko ottelun ylivoimaisesti paras pelaaja oli peräti neljätoista maalia iskenyt Oliver Helander, jota harvinaisen heikosti esiintynyt Cocks-puolustus ei saanut millään kuriin.

Ottelun avausjakso oli todellista maalijuhlaa, jossa molempien joukkueiden puolustukset ja maalivahdit jäivät lähinnä statistin rooleihin. Ensimmäisten minuuttien aikana tilaa löytyi molempien puolustusten keskeltä, josta viivapelaajat Siuntion Taavi Tibar ja Cocksin Robin Sjöman pääsivät iskemään maaleja ja hankkimaan seitsemän metrin heittoja. Vauhtiin pääsivät myös ottelun tehopelaajat Oliver Helander ja Teemu Tamminen, jotka kirjauttivat ottelussa komeat 14 ja 12 maalia. Cocksin puolelta mainioita hyökkäyspään suorituksia esitti myös Andrei Novoselov oikealta laidaltaan, Siuntion puolelta maininnan ansaitsee puolestaan vanha kettu Patrik Grönberg, joka jaksoi puurtaa ottelussa yllättävänkin isot peliminuutit. Taukoa lähdettiin viettämään hurjissa tasalukemissa 18-18.

Cocksin viime aikoina erinomaisesti toimineesta puolustus- ja maalivahtipelistä ei ottelun avausjaksolla näkynyt jälkeäkään, eikä tilanteeseen juuri saatu parannusta toisella jaksollakaan. Maalivahdeista Vitalii Shitsko vaihtui puoliajan jälkeen Kirill Morozoviin ja kun hänkään ei onnistunut yhtään paremmin, sai vielä Kalle Alanderkin mahdollisuuden kääntää kurssi parempaan suuntaan. Valitettavasti tällä kertaa ei ollut Alanderinkaan päivä ja omissa soi edelleen aivan liian tiuhaan tahtiin. Cocksin maalivahtien puolustukseksi on sanottava, että Siuntion heittopeli oli ottelussa harvinaisen laadukasta. Varsinkin kerrassaan huikeassa vireessä olleen Oliver Helanderin mahtipyssyn eteen ei maalivahdeilla usein ollut juurikaan mahdollisuuksia ehtiä.

Kun Cocksin hyökkäyspelikin alkoi ottelun edetessä tökkiä, otti kotijoukkue johtopaikan itselleen. Siuntio johti ottelua parhaimmillaan jo neljällä maalilla, kunnes Cocks sai taas rivejänsä parsittua pienen takaa-ajon edestä kasaan. Viisi minuuttia ennen ottelun päättymistä peli oli jälleen tasan. Viimeiset minuutit eivät kuitenkaan sujuneet lainkaan Cocksin toiveiden mukaisesti. Maalintekoyritykset jäivät vaisuiksi, päävalmentaja Kaj Kekki puhui joukkueelleen kahden minuutin jäähyn ja Teemu Tamminen rappasi vielä viimeisellä minuutilla itsensä punaisella kortilla suihkun puolelle. Ottelun ykköstähti Helander sai itseoikeutetusti iskeä viimeiset naulat Cocksin arkkuun ja riihimäkeläisten kauden ensimmäinen tappio oli nähnyt päivänvalon. Pisteet jäivät Siuntioon loppulukemin 33-31.

SIF – Cocks 33-31 (18-18)

Maalintekijät:

SIF: Helander 14, Svanbäck 7, Grönberg 4, Martin 4, Tibar 2, Rönnberg 1, Voutilainen 1

Cocks: Tamminen 12, Novoselov 6, Sjöman 4, A. Rönnberg 3, Safronii 2, Nenita 2, N. Rönnberg 1, Kovalenko 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Oliver Helander, SIF
** Gustav Svanbäck, SIF
* Teemu Tamminen, Cocks