Põlvasta kotimatkalle tyhjin käsin

Cocks jatkoi otteluitaan Baltian Liigassa sunnuntaina Virossa, jossa se kohtasi Põlva Servitin. Põlvan Mesikäpa Hall on ollut viime vuosina Cocksille vaikea paikka pelata ja sama saaga sai jatkoa tälläkin kertaa.

Cocksin lähtökohtia otteluun heikensi Kristo Järven jääminen kokoonpanon ulkopuolelle LSPA:ta vastaan saamiensa kolhujen seurauksena. Oikean takamiehen paikkaa pelissä miehittikin enimmän aikaa keskenkuntoinen Kristo Voika. Ottelu käynnistyi kuitenkin tasaisesti. Põlvan Pavel Turaev tykitti joukkueensa kaksi ensimmäistä maalia, mutta Cocks vastasi hyvin Kristian Janssonin ja Teemu Tammisen johdolla. Kahdentoista minuutin jälkeen peli oli tasatilanteessa 6-6. Tämän jälkeen Cocks repäisi. Teemu Tammisen kolmella ja Antti Rogenbaumin yhdellä maalilla Cocks siirtyi 6-10 johtoon. Johto säilyi pitkään neljässä maalissa, kunnes viisi minuuttia ennen taukoa Pölva aloitti kirinsä hurjaan vauhtiin päässeen Ardo Punan johdolla. Cocksin puolustus onnistui pitämään Punan ottelun ensimmäiset 20 minuuttia kokonaan maaleitta, mutta viimeisen kympin aikana nuorukainen maalasi peräti kuusi kertaa. Viisi sekuntia ennen taukosummerin sointia Puna tasoitti lukemiksi 17-17 ja taukoa lähdettiin näin viettämään tasatilanteessa.

Põlva jatkoi vahvasti myös toisella jaksolla. Tällä kertaa Cocksia kuritti useimmin oikea laituri Kristjan Muuga ja vain viiden minuutin pelin jälkeen Põlva oli siirtynyt jo 22-18 johtoon. Cocks hivuttautui toisen jakson aikana pariinkin otteeseen yhden maalin päähän, mutta Põlva onnistui aina repimään eroa uudelleen. Viisi minuuttia ennen ottelun loppua Cocks oli viisi maalia jäljessä ja tilanne vaikutti toivottomalta. Kolmannen seitsenmetrisensä sisään laittaneen Kristo Voikan, Teemu Tammisen ja Robin Sjömanin maaleilla Cocks nousi vielä kahden maalin päähän, mutta aika loppui auttamatta kesken. Voikan viime sekuntien kavennus yhteen maaliin oli enää laiha lohtu riihimäkeläisleirissä. Jaossa olleet pisteet jäivät tälläkin kertaa Põlvaan lukemin 33-32 ja Cocks joutui lähtemään sateiselle kotimatkalle tyhjin käsin. Ottelun paras maalintekijä oli 12 maalia kotijoukkueelle paukuttanut Ardo Puna.

Päävalmentaja Kaj Kekki oli syystäkin pettynyt joukkueensa esitykseen:

”Umpisurkeaa puolustuspeliä, puoliunessa kaksi askelta jäljessä läpi ottelun. Olisi ollut todella hyvä mahdollisuus ottaa täydet pisteet Põlvasta, mutta ei vaan kelvannut. Lauantain hyvä maalivahtipelikin oli jäänyt johonkin matkan varrelle. Põlvalla oli kolme oikeaa pelaajaa kentällä, mutta emme saaneet heitä kuriin. Positiivisia asioita olivat Teemu Tammisen huikea heittoarsenaali ja Kristian Janssonin panos molemmissa päissä kenttää.”

Cocksin maalintekijät: Teemu Tamminen 10, Kristian Jansson 7, Kristo Voika 6, Antti Rogenbaum 3, Gheorghe Safronii 2, Andrei Buciuman 2, Roni Syrjälä 1, Robin Sjöman 1

Baltian Liigan tasaisen avausviikonlopun muut tulokset löytyvät liigan virallisilta sivuilta